lauantai 6. maaliskuuta 2010

Laiskan sijoittajan pelikassa - osa 2

Aiemmin kirjoitin pelikassan hyödyistä ja haitoista. Pelikassalla tarkoitan rahavaroja, mitä ei ole tarkoitettu elämiseen tai edes "pahan päivän varalle", vaan nimenomaan sijoitettavia varoja odottamaan hyviä ostopaikkoja.

Kuten edellisessä merkinnässä mietin, ison pelikassan ongelma on siinä, että rahat eivät ole tuottavassa käytössä. Toisin sanoen rahat voivat olla esim. lyhyessä korossa samaan aikaan kun osakemarkkinat nousevat vuosi toisensa perään. Tällaisen skenaarion välttämiseksi voi kuitenkin käyttää paria simppeliä keinoa.

Ensinnäkin - kurssien noustessa pelikassaa tulisi rakentaa pikkuhiljaa. Osakemarkkinoiden syklit kestävät vuosia ja nousun jatkuessa voi syrjään laittaa pikkuhiljaa varoja, joilla mahdollisesti tekee hankintoja nousumarkkinan "dipeistä". Toisaalta mitä pidempään nousumarkkina kestää, sitä suurempi pelikassa on kerättynä vääjäämättä seuraavaa laskua ajatellen. Liian suurta kassaa ei kuitenkaan kannata kerätä, sillä vaihtoehtoiskustannus (markkinoilta pois oleminen) voi olla liian suuri. Toinen vaihtoehto olisi esim. muuttaa salkun allokaatiota esim. pitkien joukkolainojen ja osakkeiden välillä tilanteen mukaan. Tämä vaihtoehto kuitenkin luo varmoja tuloja vain verottajalle.

Kurssien laskiessa tulisi noudattaa vastakkaista strategiaa, eli pikkuhiljaa lisäillä ostoja kohti pohjaa. Mitä suurempi pelikassa, sitä paremmat mahdollisuudet osua ostoilla pohjalle. Kim Lindström on muistaakseni kirjoittanut tästä nimellä "dollar cost averaging".

Monet kärsivälliset sijoittajat ovat noudattaneet edellä mainittua strategiaa. Sen toimiminen vaatii kuitenkin hyviä hermoja, näkemystä ja vakaita tuloja. Helpompi ja vähemmän vaivaa vaativa vaihtoehto olisikin sijoittaa syklien läpi tasaisesti ilman suuremaa huolta markkinoiden heilahteluista. Aion itse noudattaa jonkinlaista välimuotoa - pienen potin pitäminen syrjässä ei nimittäin sulje pois jatkuvaa sijoittamista, mutta antaa mahdollisuuden tehdä valistuneita painotuksia silloin kun tilanne avautuu.

5 kommenttia:

  1. "Toinen vaihtoehto olisi esim. muuttaa salkun allokaatiota esim. pitkien joukkolainojen ja osakkeiden välillä tilanteen mukaan. Tämä vaihtoehto kuitenkin luo varmoja tuloja vain verottajalle."

    Tämä onnistuu nykyään ns. sijoitusvaakuutuksissa joita pankit kauppaavat. Voit vaihdella allokaatiota miten useasti tahansa ilman verottajan ja pankin välistä vetämistä. Pankit tosin perivät vuosittaisen hallinnointipalkkion(0,4% OP:ssa). Haittapuolena myös, ettei osakkeita voi näihin sisällyttää, ainoastaan rahastoja.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista!

    Olen tietoinen tästä mahdollisuudesta. Olet oikeassa - sijoitusvakuutus mahdollistaisi hyvin tällaisen toiminnan. Toisaalta, kuten mainitsit, valitettavasti näihin ei voi sisällyttää osakkeita/ETF:iä, vaan ainoastaan tietyn pankin rahastoja. Tämä on ainakin minulle liian yksipuoleinen ratkaisu.

    Lisäksi luulen, että menetykset sijoitusvakuutuksen kulujen ja sen alla olevien rahastojen hallinnointipalkkioiden muodossa ovat sen verran suuria, etten pystyisi saavuttamaan allokaatiomuunnoksilla näitä kuluja peittoavia voittoja.

    Vaarana on toki sekin, että muutellessani allokaatioita tekisin vääriä valintoja, ja aiheuttaisin yhä enemmän harmia verrattuna nykytilanteeseen :)

    VastaaPoista
  3. Mukavaa pohdintaa sinulla. Olen itsekin miettinyt ns. pelikassan järkevyyttä ja päätynyt siihen, että pelikassaa ei ole ja osakepaino salkussani on aina lähellä 100 %:a.

    Perustelut: Ollakseen toimiva tulee pelikassan olla likvidi, mikä tarkoittaa erittäin matalaa tuottoa. Kun vielä huomioidaan pelikassan rahojen siirtelystä aiheutuvat kulut ja realisoituvat verot, lähestyy pelikassan tuotto nollaa. Kun osakemarkkinoilla pitkän aikavälin keskimääräinen tuotto on samaan aikaan 7-11 prosenttia, on osakemarkkinoilta poissaolo erittäin kallista.

    Toisin sanoen poikkeuksellisen ostotilaisuuden pitäisi tarjota kymmenien prosenttien (yli)tuotot, jotta pelikassa olisi kannattavaa.

    Jos olet tehnyt omia vertailulaskelmia em. tuotoista, olisi niitä mielenkiintoista täällä blogissasi lukea.

    Eikä ne poikkeukselliset ostopaikat käyttämättä jää ilman pelikassaakaan. Ainahan voi kaapia varoja osakesalkun ulkopuolelta tai ottaa esim. sijoituslainaa.

    VastaaPoista
  4. Salkkumies: hyvät perustelut!

    Olen jotain laskelmia tehnytkin ja voin niitä esitellä täällä blogissa jossain vaiheessa. Optimaalisinta olisikin että pelikassa olisi olemassa vain lähellä pitkän nousumarkkinan huippua ja muuten markkinoilla oltaisiin kokonaan mukana. Varmaan helpommin sanottu kuin tehty :)

    Olet oikeassa siinä etteivät poikkeukselliset ostopaikat välttämättä jää käyttämättä ilman pelikassaa. Mahdollisuuksia on monia sijoituslainasta/muusta lainasta lähtien aina kiinteän omaisuuden myymiseen. Toisaalta pelikassa olisi turvallisempi ja vähemmän spekulatiivinen ratkaisu.

    VastaaPoista
  5. Pankkien sijoitusvakuutukset ovat aivan liian kalliita - 0,4% + rahastojen TKA 2-3% niin päästään sinne 3% P.A. kuluihin vs OMXH25.

    Verojen välttämiseksi ei kannata antaa tuottoja pankeille.

    VastaaPoista