tiistai 30. elokuuta 2011

Osto: Oriola-KD

Vaikka markkinat ovat pompanneet jonkun matkaa alimmilta pohjiltaan, niin erityisen edullisia ostopaikkoja Helsigin pörssistä näyttää vielä löytyvät. Tästä syystä en voinut taaskaan vastustaa lisäostojen houkutusta.

Tällä kertaa lisäsin salkkussa jo ennestään olevaa Oriola-KD:ta (ensimmäiset ostot tein finanssikriisihinnoin 1,39 eurolla). Oriola on kuin varkain hiipinyt kahden vuoden alimmille tasoilleen (Kts. kuvaaja alla), eli selkeästi takaisin ostohintoihin.



Kohtuullistuneen hinnoittelun lisäksi lisäpontta ostolle antoi Seligsonin Phoebus-rahaston tekemät hankinnat Oriolassa (kts. analyysiä täältä). Phoebuksen rahastonhoitaja Anders Oldenburg on pitkäaikaisen omistamisen puolestapuhuja ja tunnettu hyvästä tuntumastaan rahaston omistamiin yrityksiin.

Oriola-KD:n kurssilaskun taustalla on sijoittajien pettymys viime aikojen tuloksiin varsinkin Venäjällä. Toisaalta pidemmällä aikavälillä Suomen ja Ruotsin ikääntyvä väestö sekä Venäjän kasvavat markkinat tuovat lääketukkuri/apteekkari -Oriolalle hyviä mahdollisuuksia tehdä parantuvaa tulosta. Täten uskon, että tämä sijoitus tulee muutaman vuoden päästä näyttämään varsin edulliselta.

2 kommenttia:

  1. Taitaa valitettavasti tulla vielä yksi negari tänä vuonna epärealististen odotusten takia =(

    VastaaPoista
  2. Aikamoista vuoristorataa Oriolan kurssi ja näkymät ovat kyllä menneet.

    Joka tapauksessa tämä viimeisin ostos on noussut 7,3 %, ja eiköhän se vähän pidemmällä aikavälillä ole kohtuuhyvä kauppa. Vaikka nyt vielä negari tulisikin...

    VastaaPoista