keskiviikko 3. elokuuta 2011

Pimeää ennen aamunkoittoa

Markkinat ovat todella hermostuneita tällä hetkellä. Tunnelmat muistuttavat kautta linjan finanssikriisiä, varsinkin kotimaisessa pörssissä. Vaikka lasku perustuu sinänsä oikeisiin asioihin, on se myös oston paikka. Näin oli vuonna 2009 ja näin on uskoakseni nytkin.

Täytyy muistaa, että pidemmän aikavälin sijoittamisessa oston paikat ovat silloin kun markkinoilla on pelkoa - ja nyt sitä on roppakaupalla! Tällä logiikalla en voinut siis tehdä muuta kuin painaa ostonappia tänäänkin :)

Ensinnäkin ostin lisäerän Metsoa, joka on entuudestaan salkkuni eniten noussut osake (9 eurosta 30 euroon). Metso on laskenut yli 40 eurosta nykytasolleen erittäin nopeasti vaikka yritys on hyvässä tuloskunnossa. Toki maailmanlaajuiset suhdanteet vaikuttavat Metson liiketoimintaan, mutta kuten finanssikriisin aikanakin nähtiin, lyödään OMXH:n osakkeita firmasta riippumatta silloin kun mennään alaspäin. Kurssien voimakas lasku avasikin nyt hyvän paikan pieneen lisäykseen Metson tapauksessa. Jos lasku jatkuu yhtä railakkaana loppukuustakin, niin täytynee tehdä lisäostoja muidenkin laatufirmojen osalta.

Lisäksi ostin lisää DXET:tä (EURO Stoxx 50), joka on myös halventunut tänään suurinpiirtein vuoden pohjalukemiinsa. Salkku siis täydentyi edelleen mm. Philipsin, Siemensin, SAP:n, Volkswagenin ja Daimlerin osakkeilla.

Ja loppuun pieni ennustus, joka on toteutunut aina tähän mennessä modernien osakemarkkinoiden historiassa.

Silloin kun näyttää todella synkältä, on mahdollista tehdä parhaimmat kaupat.

Juuri nyt näyttää todella synkältä. Kurssipohjat voivat olla siis lähellä - ja näitä hintoja muistellaan vuosien päästä loistavana oston paikkana, eikö niin? :)

2 kommenttia:

  1. Todella hienoa nähdä, että sinulla rohkeus riittää.Moni panikoi nyt ja tekee pahimman virheensä vuosiin myymällä osakkeensa pois.Ajallisesti kukaan ei pysty sanomaan millon pitää ostaa ja millon ei, mutta kuten totesit kun veri virtaa markkinoilla on aika ostaa.Ja siltä jatko näyttää.Helsingin pörssissä menty yhdeksän päivää putkeen laskussa.

    VastaaPoista
  2. Juu, nyt kyllä kysytään kanttia. Fiilikset on vähän samat kuin 2009 alussa...

    VastaaPoista