sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Bull trap vai nousun alku?

Otsikon kysymys on varmaan monella mielessä nyt nähdyn rivakan nousuviikon jälkeen globaaleilla osakemarkkinoilla. Oliko tämäkin nousu yksi yritys muiden viimeaikasten joukossa vai alku pidemmälle kurssinousulle?

Itse veikkaisin tällä kertaa jälkimmäistä. Jotain markkinatunnelmassa on nimittäin muuttunut. Osakemarkkinathan hinnoittelevat perinteisen näkemyksen mukaan tilanteita 6 - 12 kk:den päähän. Voi olla, että nykykurssit ovat jo hinnoitelleet sisään niin Kreikan velkojen tuhdin leikkaamisen kuin Eurooppalaisten pankkien rahoituskriisin (joka ratkaistaneen osin julkisin varoin).

Nämä "dramaattiset" asiat tuntuivat alkuvuonna kovin kaukaisilta, mutta niin vain kurssit lähtivät laskuun ja putosivat mm. OMXH:n osalta varsin matalalle. Nyt kun markkinoilla nieleskellään tappioita, eivät nämä kriisit tunnukaan kuiten ihan niin kamalilta kuin pelättiin (tosin Sailas taitaa olla eri mieltä). Tästä syystä odotan siis loppuvuodelle ehdottomasti kurssinousua, vaikkakaan lineaarisesti se tuskin tulee tapahtumaan.

Oma sijoitusstrategiani kestää onneksi myös negatiivisemman skenaarion. Käteiskassaa on nimittäin vielä jäljellä ja pystyn tekemään merkittäviäkin lisäostoja jos hyviä tilaisuuksia aukeaa. Jos nousu jatkuu, niin vähennän viimeaikaista ostotahtia huomattavasti ja ehkä käytän loppuvuodesta rahaa välillä muuhunkin kuin sijoituksiin :)

3 kommenttia:

  1. Mä ainakin pohdin ihan samaa. Ostoja on tullut tehtyä mutta käteistäkin on vielä jäljellä. Nyt pitäis pikkuhiljaa tehä päätöksiä, että lyödäkkö loput pesään vai ei :)

    VastaaPoista
  2. Minä puolestani luulen, että kurssit tulevat sahaamaan vielä jonkin aikaa ylös ja alas. Kurssinousuna nähty optimismi johtuu käsittääkseni siitä, että Euroopan velkakriisiin arvellaan esitettävän radikaalia ratkaisua ensi viikonlopun huippukokouksessa. Pessimistinä kuitenkin veikkaan, että esitetyt ratkaisut jäävät liian vaisuiksi ja loppukuusta kurssit tulevat taas alas.

    VastaaPoista
  3. Tänään oli roima laskupäivä ja varmaan huomennakin. Eli voipi olla, että saamme nauttia edullisista osakkeista vielä lähiviikkoina.

    Optimistina ajattelen että tulevaisuuden suurimmat voitot tehdään tällaisina aikoina - ainakin holdari-tyyppisen piensijoittajan näkökulmasta.

    VastaaPoista