maanantai 23. kesäkuuta 2014

Osto: HCP Quant

Kuten aiemmin suunnittelin, ostin minimimerkintäsummalla (5000 e) HCP Quant -rahastoa. Rahasto on auki sijoituksille vuosineljänneksittäin, ja tämän vuoden kesäkuun lopussa otetaan ensimmäiset uudet sijoitukset mukaan. Sijoitusblogosfäärissä rahasto on varsin puhuttu tapaus, sillä tämän uuden rahaston salkunhoitajana aloittaa "Kohti taloudellista riippumattomuutta" -blogista tuttu Pasi Havia.

HCP Quant -rahasto perustuu Havian kehittämään kvantitatiiviseen osakepoimintastrategiaan (kts. keskustelua esim KTR-blogin merkinnästä). Strategian track-record on tähän mennessä todella hyvä, sillä mm. viimeisen tuottotarkastelun perusteella strategia olisi päihittänyt lähes kaikki globaalit rahastot! Mielestäni tämä on todella kova juttu Suomesta käsin kehitetyllä strategialla - vaikka tietysti pitää muistaa että mennyt tuotto ei ole tae tulevaisuudesta. Lisäksi tämä tuottohistoria kuvaa finanssikriisin jälkeistä aikaa (loppuvuodesta 2011 lähtien), joten pidemmän aikavälin suorituskyky jää vielä nähtäväksi.

HCP Quantin sijoittajaesityksessä luonnehditaan sen olevan "Globaali small ja mid-cap osakkeisiin sijoittava erikoissijoitusrahasto". Omasta salkustani tämä omaisuusluokka puuttuu melkein kokonaan (pl. IJS ETF, jonka kohteena on USA:n small cap), joten tämä sijoitus täydentää mukavasti omaa portfoliotani.

HCP Quant käyttää kvantitatiivisia menetelmiä, ja pyrkii löytämään aliarvostettuja (=arvo-osakkeita) pien- ja keskisuurista yhtiöistä globaalisti. Sijoituskohteita vaihdetaan tiettyihin kvantitatiivisiin kriteereihin perustuen (esim. tilinpäätösten tunnusluvut jne.) Keskittymällä kylmästi näihin kriteereihin, pyritään minimoimaan inhimillisestä ajattelusta ja "spekuloinnista" kumpuavat virheet. Rahasto on myös aidosti aktiivinen (sijoituskohteita vain muutamia kymmeniä kerrallaan), joten sillä on mahdollisuus poiketa merkittävästi markkinatuotosta - toivottavasti jatkossakin positiivisessa mielessä. Juoksevat kulut ovat 1,15% ja tuottosidonnainen palkkio 10% ylituotosta vuosineljänneksittäin veloitettuna. Merkintä ja lunastuspalkkiot ovat 0%.

Rahastolla on sen verran mielenkiintoinen ja omasta sijoittamisestani eroava idea, että lähden mukaan ilomielin. Lisäksi olen seurannut KTR-blogia alusta asti (oma viisivuotinen blogini sai myös osin alkunsa KTR:n inspiroimana), joten haluan olla nostalgiasyistä mukana  "samassa veneessä".

Joten Pasi, jos luet tätä, niin pidäthän hyvää huolta rahoistani :)

7 kommenttia:

  1. Päädyin sijoittamaan samaiseen rahastoon noin samoilla perusteilla: taktiikka on sellainen että sitä on hankala tai mahdoton itse edes yrittää. Kalastaminen lammella jossa ei ole paljoa muita kalastajia antaa mahdollisuuden isompaan saaliiseen.

    Arvo-osakkeisiin ja pieniin yrityksiin sijoittaminen yhdistää kahta erikseen toimivaa strategiaa, ja kvantitatiivinen puoli pyrkii vielä karsimaan pois virheitä. Maallikkojärjellä pääteltynä tämä on potentiaalinen sijoituskohde.

    Noh, edellisten vuosien tuotta ei ole tae tulevasta - ei pidä vielä ilmoittaa pankille milloin maksaa loput velat pois. Yksi sijoittamisen keskeisistä ideoista - tämän olen huomannut - on kuitenkin laittaa monia täkyjä vetämään ja hajauttaa. Tässä pääsee hajauttamaan suuntaan jota en nykyisellään omista lainkaan.

    VastaaPoista
  2. Luenhan minä näitä ja tosiaankin pidän varoistasi aivan yhtä hyvää huolta kuin omistani. Tein itse tänään kuusinumeroisen merkinnän hoitamaani HCP Quant rahastoon eli samassa veneessä ollaan. Maksan myös itse samat kulut kuin kaikki muutkin sijoittajat - meillä ei ole rahastoista kuin yhtä sarjaa.

    Lämpimästi tervetuloa mukaan! Muutkin ehtivät tehdä vielä tällä viikolla merkinnän (tilisiirron tulee näkyä merkintätilillä viimeistään 30.6. kello 16, merkintätili sijaitsee säilytysyhteisöllämme SEB:llä).

    Tästä tulee hieno matka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, yhdessä mennään :) Mielenkiinnolla seuraan rahastoa - olen mukana tässä pitkällä aikavälillä ja teen varmaan vielä myöhemmin lisäsijoituksiakin.

      Ei muuta kuin onnea, menestystä ja intoa rahaston hoitamisen parissa!

      Poista
  3. Moi!
    Minäkin tein tällä viikolla minimimerkinnän, tai oikeastaan tuplana, koska sain vaimonkin mukaan :-) Sekä KTR- että LS-blogeja pitkään seuranneena tämä tuntuu oikealta ratkaisulta, ja on hienoa olla teidän molempien kanssa samassa laivassa! Itse olen sijoitusprofiililtani eräänlainen "LS:n indeksiversio" pienellä asuntosijoitusmausteella. Omassa tapauksessa varsin perusteltu liike tässä markkinatilanteessa olisi indeksirahasto-osuuksien reippaampi vaihtaminen HCP Quantiin. Tähän ei kuitenkaan kantti kestä. Mutta lisämerkintöjä todennäköisesti tulen tekemään. Jäämme innolla seuraamaan rahaston kehitystä!
    terv. Esa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seurataan, ja toivotaan meille kaikille menestystä :)

      Poista
  4. Small Capeista puhuttaessa, itsehän toivoisin edes yhden hyvän small cap -ETF:n otettavaksi Nordean ETF-kuukausisäästämiseen mukaan.

    Pitää seurailla tätä HCP Quanttia. Kohti taloudellista riippumattomuutta on kyllä hyvinkin tuttu blogisivusto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka se ei kuukausisijoituksien kautta olekaan mahdollista, niin voithan ostaa jotain Small Cap ETF:ää suoraan pörssistä vähän isommalla kertasummalla.

      Itse olen käyttänyt Small Cap arvo-yhtiö ETF:ää jenkkimarkkinoille (IJS). Se on pidemmällä aikavälillä kepittänyt S&P500 indeksin reilusti. Alla juttua tarkemmin tästä:

      http://laiskasijoittaja.blogspot.fi/2010/09/osto-ishares-s-small-cap-600-value.html

      Poista