perjantai 5. kesäkuuta 2015

Ostoslista lähitulevaisuuteen

Markkinoilla on pitkästä aikaa sellainen tunnelma, että liikehdintää on tulossa. Olen lähestymässä 10K käteiskassa-tavoitetta, joten tässä ajatuksia ostoslistasta, joka tulee käyttöön kunhan se kauan odotettu kurssilasku koittaa :)

- Pihlajalinna: En ole analysoinut yhtiötä vielä sen tarkemmin, mutta yleisesti ottaen terveydenhuoltosektori lienee harvoja varmoja kasvualoja suomessa. Seuraan rauhassa analyysejä ja kurssikehitystä tämän yrityksen suhteen.

- VNQ ja VNQI: Vanguardin mainiot kustannustehokkaat ETF-tuotteet kiinnostavat, mutta eivät päivän hinnoilla. VNQ (USA:n markkinoille keskittyvä REIT-ETF) on jo alkanut laskea huipuistaan, ja odottelen rauhassa ostotilaisuutta. VNQI:ssä (kansainvälinen, ex-USA REIT-ETF) sama juttu.

- HCP Quant: Pasi Havian kvanttirahastolla on mennyt hyvin viime aikoina, ja aikanaan laittamani 5000 euron potti on kasvanut mukavasti. Jos tätä saa vielä jossain vaiheessa merkittävästi halvemmalla, teen toisen 5000 euron merkinnän.

Nämä nyt päällimmäisenä mielessä. Noihin se 10K voisi helposti upotakin, sillä viimeeksi mainitun HCP Quantin minimimerkintä on 5000 euroa.

Mitä osakkeita/rahastoja/ETF:iä muilla on seurannassa? Vieläkö oston paikkoja löytyy?

10 kommenttia:

  1. Venäjä RTS jäi 922 pinnaan.Jatkan taas ostoja vähän niinkuin sinäkin eli jos mennään alle 900 niin pikkuostos jos taas alle 800 vähen suuremmalla summalla jne.Tuskin mennään enää alle tuon 800 , mutta hyvä olla suunnitelma.Seligsonin Russiasta siis kyse.

    VastaaPoista
  2. Itse sijoitin jo Pihlajalinnaan. Ensimmäiset kaksi pörssipäivää yrityksellä on sujunut erinomaisesti ja kurssi on noussut 14% listautumishinnasta. Toivottavasti hyvä trendi jatkuu alkukiihdytyksen jälkeenkin.

    VastaaPoista
  3. Minusta Pihlajalinna vaikuttaa aika kalliilta. Enkä olisi aivan varma edes siitä, että sote-uudistus on välttämättä yhtiön kannalta myönteinen asia. Riippuu tietysti yksityiskohdista.

    VastaaPoista
  4. Osakkeita on paljon seurannassa, mutta näillä hinnoilla en ole niitä valmis ostamaan. mm. Ponsse, Olvi ja Tikkurila ja ikiseurannassa olevat Kone ja Sampo, jotka eivät ole lähelläkään ostohintoja.

    Eikös sinulla ole muita suomalaisia osakkeita edes harkinnan alla kuin Pihlajalinna. Mites ulkomaiset osakkeet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutkin osakkeet ovat seurannassa, mutta luettelin tässä päällimmäisenä olevia, osin uusia sijoitusideoita. Ensi kerran kun saa hyvää tavaraa halvalla, olen valmis sijoittamaan lisää hyviin kotimaisiin ja ulkomaisiin yrityksiin. Mm. osinkoaristrokraatti Coca-Cola olisi mielenkiintoinen sijoitus, jos sitä joskus saa reippaasti nykyhintaa halvemmalla...

      Poista
  5. Olvi voisi olla ostohinnoissa sateisen kesän jälkeen.Kattellaan...

    VastaaPoista
  6. Keskimäärin väärässä8. kesäkuuta 2015 klo 19.53

    Itse en usko, että ostoksille on kiirettä. Nyt lasketellaan pikkuhiljaa hetken aikaa kunnes sitten rysähtää kunnolla. Senkin jälkeen nousua saa odottaa eli ehkä ensi vuonna tähän aikaan voi alkaa viritellä ostotoimeksiantoja.

    Ja koska en edes itse koskaan usko itseäni niin ensimmäinen erä Fortumia tuli jo ostettua. Muilla seurannassa olevilla (lähinnä Nordea, Kesko) hinta saa pudota vielä aika paljon ennen kuin alkaa sormi kutiamaan.

    VastaaPoista
  7. Eikö olisi halvempaa ja helpompaa ostaa vain indeksi ETF:ää jota HCP seuraa... On ainakin nettisivujensa mukaan hävinnyt indeksille.

    Vaihdoin nyt toivottavasti osoitettani viimeisen kerran kun ostin www.osinkokuningas.com domainin. Voitko ystävällisesti päivittää osoitteen blogrolliisi, kiitos paljon =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osoite päivitetty :)

      Mikä HCP Quantiin tulee, se on yksi harvoista poikkeuksista muuten indeksi- ja suorat osakesijoitukset -painoitteiseen pienkuluiseen strategiaani. HCP Quantin lisäksi Seligson Russian Prosperity on toinen rahasto mihin olen sijoittanut vähän enemmän.

      Indeksiin vertailu ei ihan näin lyhyellä ajalla ole mielekästä. Olen valmis katsomaan tilannetta HCP Quantin kanssa parin syklin yli...

      Poista
  8. Technopolis on törkeästi alihinnoiteltu tällä hetkellä. Vai onko sittenkään, ainakin tämän hetkiseen, yleiseen hintatasoon verrattuna on.

    Vahvasti näyttää, että alaspäin ollaan menossa. Minusta tuntuu, että nyt ei välttämättä tulekaan mitään kertarysäystä a la musta maanantai, vaan kurssit tippuu hitaan varmasti 1,5-2% per viikko, kunnes ollaan taas takaisin reaalimaailmassa pörssikurssien osalta.

    VastaaPoista