lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuoden 2016 tilinpäätös

Vuosi 2016 oli varsin tapahtumarikas ja vierähti nopeasti. Omassa salkussani vuosi 2016 jää historiaan aivan loistavana, kuten varmasti monella muullakin. Tässä heti kärkeen avainluvut:

  • Uusi sijoitettu pääoma vuoden 2016 aikana: 22793 euroa / 1899 euroa per kk 
  • Käteiskassa: 10000 euroa vuoden alussa --> pysyi samassa
Uusien sijoitusten tahti parani tänä vuonna merkittävästi (kts. edellinen merkintä uusista sijoituskohteista). Vuonna 2014 tein sijoituksia 5646 eurolla, viime vuonna 12204 eurolla, ja nyt sitten 22793 eurolla. Tämä johtuu isommasta säästöasteesta ja maltillisesta tulojen noususta. Tänä vuonna ei myöskään tullut tehtyä yhtään isompaa hankintaa, joten rahaa kertyi säästöön mukava potti. Käteiskassa pysyi läpi vuoden noin 10000 eurossa, joskin otin sitä käyttöön vähän isommin mm. Brexitin aikaan.
  • Pääoman kasvu yhteensä: 48380 euroa (+33,7 %)  
  • Tuotto: 25587 euroa arvonnousua, 2575 euroa osinkoja (verojen jälkeen) 
  • Tuotto-%: 15,4 % (16,9 % osinkojen kanssa)
Sijoitetun omaisuuden määrän lisäksi tuottopuoli näyttää myöskin mairealta. Salkun pääoma kasvoi melkein 50 Keuroa! Tämä on oman salkkuni mittakaavassa aika hurja loikka ylöspäin, ja muutenkin tuntuu isolta summalta. Tästä vähän yli puolet oli puhdasta tuottoa. Salkun tuotto-% oli ilman osinkoja reilut 15 %, joka tällä kertaa nokitti vaikkapa OMX-H Capin (+8,23 %) tai S&P500:n (+9,5%) vuosituotot. Lisäksi osinkoja tuli 2575 euroa (viime vuonna 1847).

Alla olevassa kaaviossa näkyy sijoitetun pääoman ja markkina-arvon kehitys. Kohta hätyytellään jo 200 Keuroa, jonka aikanaan asetin minimitavoitteeksi taloudelliselle riippumattomuudelle (kts. merkintä vuodelta 2010). Sittemmin tavoitetta tuli päivitettyä ylöspäin, mutta yhtäkaikki mukavaa lähestyä blogin alussa esitettyä tavoitetta. Jonkun aikaahan tässä on saanut odotella :)




















Salkun allokaatio on kuvattu alla. Tavoiteallokaatio jossa jokaisessa viidessä lohkossa on 20% on edelleen hakusessa, pääosin korkosijoitusten pienestä painosta johtuen. Tämä tulee muuttumaan lähemmäksi tavoitetta, mutta hyvin hitaasti.























Sijoitusvuodelle 2017 en uskalla ennustaa oikein mitään. Ennenkin on mennyt pieleen, kun olen nousuhdanteen katkeamista ennakoinut :) Toisaalta voisin yrittää kasvattaa käteiskassa 10 Keurosta vaikka tuplaksi, ja samalla pyrkiä tekemään uusia ostoja tätä vuotta vähemmän. Jos taas laskua tulee, niin silloin minulla on muutama osto-ohjelma odottamassa.

Nyt onkin hyvä sulkea tietokone ja siirtyä pikkuhiljaa uuden vuoden juhlintaan. Toivottelen kaikille lukijoille ja kanssabloggareille mahtavaa vuoden vaihdetta ja menestyksekästä sijoitusvuotta 2017!

13 kommenttia:

  1. Kannattaa olla sijoittamisessa laiska niin saavuttaa hyviä tuloksia =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no kannattaa ainakin siten laiska että malttaa olla tekemättä mitään ja antaa voittojen juosta. Parasta olisi varmaan itsellenikin kun unohtaisi koko homman ja kurkkaisi salkkuun 30 vuoden päästä :)

      Poista
  2. Huikeita lukuja. Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Näyttääpäs kyllä mainiolta tuo hyppäys salkun markkina-arvossa. Onnittelut! :)

    T: Ikiholdaaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Mitä isompi salkku, sen isommat hyppäykset. Toiminee sitten myös alaspäin :)

      Poista
  4. Komeaa katseltavaa, hienoa kehitystä! Perästä tullaan.. :)

    Mainiota sijoitusvuotta 2017!

    OK

    VastaaPoista
  5. http://www.osinkokone.com/2017/01/06/ocean-yield-ocy-turskamaan-meriosinkoa-lahes-10/

    Oletko tutustunut tähän osakkeeseen ? Hyvää pohdintaa tässä jutussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllähän tuo hyvin mielenkiintoiselta vaikuttaa, varsinkin tuon jutun perusteella :) Kiitos vinkistä.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. No kyllä on maireat luvut! Aika samassa tahdissa mennään. Onnea ja menestystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältähän se näyttää kun nousumarkkinat jatkuvat. Katsotaan miltä näyttää 1-2 vuoden jänteellä sitten :) Menestystä sinnekin päin!

      Poista