tiistai 24. lokakuuta 2017

Automaattisen tilisiirron taika

Maantieteellinen ja ajallinen hajautus indeksirahastoihin on helppo ja tunnettu tie vaurastumiseen. Tämän kun vielä toteuttaa kerran kuussa palkkapäivänä, niin varallisuus karttuu ikään kuin huomaamatta. Suosittelen tätä jokaiselle kenellä on varaa sijoittaa edes pienikin summa kuukaudessa.

Yllä mainittu resepti on äärimmäisen yksinkertainen, mutta siitä huolimatta varsin harva sitä pystyy toteuttamaan pitkäjänteisesti. Vakavasti harrastukseensa suhtautuvat sijoittajat monesti tekevät suoria osakesijoituksia, ajoittavat markkinoita ja tekevät silloin tällöin myös myyntejä silloin kun osakkeet ovat heidän mielestään ylihintaisia tai salkku kaipaa "tasapainotusta". On hyvin tiedossa, että kaikella tällä puuhakkuudella sijoittajat useinmiten häviävät markkinoiden keskimääräiselle tuotolle, johtuen mm. aktiivisuudesta aiheutuvista veroista ja kuluista. Innokas analysointi ja pöhinä siis valitettavasti usein häviävät sille tuotolle minkä saisi aluksi mainitulla täysin ilman vaivannäköä toteutettavalla reseptillä.

Itsekin harrastan indeksiosuusrahastoihin tapahtuvaa kk-sijoittamista 1000 e/kk summalla, ja suurinpiirtein sama määrä menee sitten siihen mikä vaikuttaa mielenkiintoiselta sillä hetkellä. Jos en saa ylituottoa tällä toiminnalla, niin ainakin viihdykettä. Sama perustelu tuntuu olevan yllättävän monella aktiivista osakepoimintaa harrastavalla. Osa sitten taas vakuuttaa oikeasti pystyvänsä ylituottoihin, mutta tämä onkin sitten toinen juttu ja monesti vaikea todistaa pitkällä aikavälillä (ja muutenkin kun otetaan 10000 sijoittajaa niin joukosta löytyy useita jotka ovat "osakeguruja" vain siksi että noppa on pudonnut silmälukuun 6 kymmenen kertaa/vuotta peräkkäin...).

Miksi tämä pitkä johdanto ja passiivisuuden ylistys? Ehei, en suinkaan ole siirtymässä kokonaan automaattiseen ja "tylsään" sijoittamiseen :) Haluan kuitenkin korostaa automaattisen, yli vuosien jatkuvan indeksisijoittamisen merkitystä erityisesti niille joita sijoittaminen ei kerta kaikkiaan kiinnosta. Tällaisille ihmisille automatisoitu osta-ja-unohda on aivan mahtava väline.

Otetaan esimerkki lähipiiristäni: vaimoni on juuri yllä mainitun kaltainen ihminen. Eli sijoittaminen ei kiinnosta pätkääkään, mutta kuukausipalkasta jää rahaa säästöön jos tahtoa riittää. Ja tahtoahan riittää, jos sijoittamisen automatisoi! Muutama vuosi sitten teimme vaimolleni automaattiset kuukausisijoitukset Nordnetin superrahastoihin sekä Nordnetin kk-sijoitusvalikoimista löytyvään MSCI World ETF:ään (EUNL) ja kehittyvien markkinoiden ETF:ään (IS3N). Hoidimme asian automaattiseksi niin että palkkapäivänä Nordnetiin siirtyy tasaisesti 500 euroa joka kuukausi.

Voin valehtelematta kertoa, että muutaman vuoden sijoitusten aikana vaimoni ei kertaakaan tarkistanut niiden kehitystä. Ei analysoinut eri markkinoiden arvostustasoja, eikä seurannut markkinakommentteja. Kehotuksestani hän tämän vuoden kesällä tarkisti mitä arvo-osuustililtä löytyi. Ja yllätys oli iloinen - siellä oli jo yli parikymmentä tonnia. Hänen mukaansa koko summa kertyi huomaamatta, erityisesti kun sijoitettava summa ei ollut koskaan "käytössä", sen siirtyessä Nordnetiin aina samana päivän kuin palkka.

Itse jatkan markkinoiden tutkailua lähes päivittäin ja käytän paljon aikaa niiden pohtimiseen. Vaimoni jatkaa tulevat vuodet onnellisen tietämättömänä kertyvästä varallisuudesta. Ehkä seuraavan kerran on hyvä tarkistaa arvo-osuustili kun siellä menee 100 Keuroa rikki :)

Kumpikin yllä olevista sijoitustyyleistä toimii. Oma tyylini tosin häviää todennäköisemmin markkinoille (vaikka en juuri myyntejä harrastakaan). Pääpointtina tässä kertomuksessa oli kuitenkin se, että lähes kuka tahansa keskituloinen ja täysin sijoittamisesta piittaamaton henkilö voi vaurastua ihan merkittävästikin, jos vaan joku onnistuu ylipuhumaan hänet ja laittamaan kuukausisijoitukset rullaamaan. Ehdotan, että teet tämän lähimmäisellesi.

10 kommenttia:

  1. Minä sain tyttöystäväni sijoittamaan supereihin pari vuotta sitten, sinne menee aina 150e kuussa. Olisiko seuraava myyntipuhe sitten etf:ien puolesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta! Ihan hajautuksenkin puolesta. Pääasia että asian tekee helpoksi.

      Varsinkin jos kyseessä on henkilö jolle ETF:t eivät ole tuttuja, niin ei kannata aloitaa suoraan lammikon syvästä päästä, eli vaikka näin: "ETF:iä vaihdetaan mm. New Yorkin ja Frankfurtin pörsseissä, niitä ostaessa pitää ottaa huomioon spreadit yms" :)

      Jos taas kiinnostus herää, niin sittenhän on mukava mennä yksityiskohtiin.

      Poista
  2. Automatisointi tekee säästämisestä ns. pakollisen kulun. Vaikka vuokran tai asuntolainan lyhennyksen voi laittaa menemään automaattisesti, jolloin huomaa lähinnä jäljelle jäävän summan ja alitajuisesti vähintään miettii mitä sillä tekee. Itsellä menee aika pienet summat Nordnetiin, puhutaan kympeistä. Joka tapauksessa ne vaan menee sieltä aina mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Omaa tekemistä ja ajattelua on hyödyllistä manipuloida automatisoinnilla.

      Poista
  3. Mielenkiintoista asiasisältöä sinulla täällä blogisassi. Jos tänne sattuu naisia (miksei miehiäkin) paikalle, niinkannattaa kurkata tuoreeseen blogiini ja antaa feedbackia.
    https://talousfeministi.wordpress.com/

    VastaaPoista
  4. Itsellä ollut tavoitteena tänä vuonna saada niin monta läheistä ihmistä kuukausisäästämään nordnetin superrahastoihin kuin mahdollista.
    Tällä hetkellä statsit ovat jo melko hyvät: Vaimoke (50€/kk), Kolme kummityttöä(siirrän itse 15€/kk ja heidän vanhempansa 15-45 €/kk), pikkusisko (15 €/kk) ja kaksi kaveria (50€/kk). Vielä olisi tarkoitus pari saada mukaan tämän vuoden aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä suoritus! :) Itsekin olen "käännyttänyt" 3 kpl sukulaisia ja pari kaveria.

      Poista
  5. On mielenkiintoista, että joitakin raha kiinnostaa niin vähän, ettei tule edes katsottua mihin tililtä "katoaa" joka kuukausi satasia. Meillä on sama juttu. Puoliso ei ole koskaan, kertaakaan katsonut mitä henkilökohtaisille tai yhteisille sijoituksille kuuluu. Ei kuulemma ymmärrä niistä mitään (=ei huvita ymmärtää). Säästeliään elämäntavan tarkoituksen toki, mutta sijoitustoiminnan kohdalla on jokin "lukko". Mutta ei se mitään, mielellään teen sen puolesta, sataset katoaa saman tien tilipäivänä :)

    VastaaPoista
  6. Tarjoa nopeaa taloudellista apua vuoden lopussa.

    Tänä vuonna asuntolainakoromme on vähentynyt. Lasimme kiinnostuksemme 1,8%: iin 10 vuodeksi. Aiemmin se oli 3,7%. Aloitimme heinäkuussa 2018 2 lainalla yhteensä 900 000 €.

    Sähköposti: francisca_p@aol.com
    Lukumäärä: +34 602 491 491

    Ota nopeasti yhteyttä hyödyntääksesi tätä valtavaa taloudellista edistämistä.

    VastaaPoista