perjantai 17. tammikuuta 2020

OST-erehdyksiä ja väärinkäsityksiä

Osakesäästötili (OST) puhututtaa turuilla ja toreilla. Näyttää siltä, että suomalaiset ovat ottaneet sankoin joukoin näitä tilejä. Kontrasti on todella suuri suutariksi jääneeseen PS-tiliin.

Netin syövereistä löytyy kaikenlaisia hauskoja ideoita. Porukka on erityisen innoissaan myymään sijoituksiaan toisaalla ostaakseen niitä sitten OST:lle. Tämä ei monestikaan ole kovin järkevää, varsinkaan jos sijoitukset arvo-osuustilillä ovat voitolla. Tässä tapauksessa kannattaisi ennemmin antaa verojen odottaa arvo-osuustilillä, ja sitten aikanaan myydä käyttämällä vaikka hankintameno-olettamaa.

On myös näkynyt kommentteja, missä ihmiset ovat innostuneet ostamaan "hyviä osingonmaksajia" Euroopasta ja jenkeistä. No, tässähän on ongelmana lähdevero, eli vero jonka osakkeen listausmaa pidättää osinkoa maksettaessa. Ja OST ei tältä verolta pelasta. Kotipörssissä tällaista edustaa Telia, joka on rinnakkaislistattu Suomen pörssiin mutta kotipaikka Ruotsi. Jos OST-sijoitusten tarkoituksena on osinkojen veroton uudelleensijoittaminen, niin silloin ulkomaiset osakkeet kannattaa pääsääntöisesti unohtaa. Voihan niillä treidata toki jos siltä tuntuu.

Tähän lopuksi vielä pieni "kevennys" perjantain kunniaksi. Luin talouselämästä kokoomuksen PJ:n Petteri Orpon haastattelua osakesäästötilistä. Tavoitteena heillä olisi mm. nostaa sallittujen talletusten määrää ja parantaa mahdollisuuksia sijoittaa myös mm. ETF:iä sekä tuoda ulkomaisten sijoitusten verokohtelu suomalaisten tasolle (eli jotenkin välttyä lähdeverolta joka syö tehokkaasti OST-tilin osinkohyötyjä).

Mutta nyt siis siihen kevennykseen. Haastattelun lopussa Orpo kertoo että aikoo itsekin sijoittaa varojaan OST:lle. Tässä suorat lainaukset jutusta:

"Ajattelin mennä avaamaan tilin. Sen verran varauduin, että myin vähäiset osakeomistukseni, jotta voin siirtyä osakesäästötilin kautta osakesäästäjäksi."

"Osakkeiden kokonaisarvo oli myyntihetkellä noin 30 000 euroa. Tuotto on noin puolet siitä miinus verot."

Tuota kohtaa lukiessani alkoi leuka valua kohti lattiaa. Orpo realisoi salkkunsa kokonaan ja verolle lankesi 15000 euron edestä sijoituksia. Tästä jää sitten reilu 10000 jäljelle verojen jälkeen. Yhteensä OST:lle siis tulee vähän päälle 25000 euroa. Jokainen voi nyt sitten laskeskella että olikohan muuvi kannattava ja kuinka pitkään mahtaa kestää että OST:n veroetu ottaa tuon vajauksen kiinni... :)

6 kommenttia:

  1. Mikä ihmeen OSTn veroetu? Ei sellaista ole olemassakaan. Verot ne on pakko maksaa OSTssäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, voihan tuon käsittää väärinkin. Itselleni tuo "etu" tarkoittaa verotuksen lykkäämistä. Jos OST:llä on korkean osinkotuoton osakkeita ja osingot uudelleensijoitetaan, jossain vaiheessa se etu realisoituu kokonaistuotossa. Onhan tuossa matkalla pari muttaa, joten kriittinen kannattaa toki olla.

      Poista
  2. useimmiten väärässä18. tammikuuta 2020 klo 7.36

    Jospa Orpo ajatteli, että annetaan esimerkkiä siitä kuinka olla hyvä veronmaksaja? ;)

    Itse en lähde periaatteesta koskaan sijoittamaan mihinkään systeemiin jossa valtio tarjoaa uutta veroetua. Varmaan on vain se, että joku vasemmistohallitus jatkossa sen poistaa tai huonontaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin Orpo lienee ajatellut :)

      Poliittinen riski on klassikko näissä - itse otin nyt sen sitten osalla salkkua. Jos koko salkku olisi OST:ssä, niin olisin ajatellut ehkä eri tavalla.

      Jos tuon poliittisen riskin ajattelun vie loppuun asti, niin omaisuuttahan ei kannattaisi suomessa pitää ollenkaan. Kyllä se pääomatuloveron nosto ja vaikkapa varallisuusveron palautus puree ihan arvo-osuustileillekin...

      Poista
  3. Ja eikös Kela'kin jo ehtinyt tarkentaa omia käytäntöjään siitä, kuinka OST-tilille tulevien osinkojen yms vaikutus otetaan huomioon tukia myönnettäessä.
    Voisitko koota selkokieliseksi tekstiksi, mitä Kela päätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä löytyy selkokielellä. Yllättävän tiukat tulkinnat minusta.

      https://viisasraha.fi/Oma-talous/Kela-linjasi-osakesäästötilin-vaikutukset-eri-etuuksiin

      Poista