tiistai 1. syyskuuta 2020

Konecranes: toinen kierros osinkoja ja uudelleensijoitus

Osakesäästötilini idea oli vuoden alussa ostaa viittä firmaa - jokaista kymppitonnilla - ja sen jälkeen sijoitella osinkoja uudelleen "loputtomiin". Korona tuli ja sotki pakkaa, mutta oikeastaan hyvällä tavalla. Onnistuin myymään ja ostamaan ison osan OST:n sisällöstä parempaan hintaan salkkuun (tässä merkinnässä koostetta).

Viime viikolla OST:lle kilahti yllättävä osinko, vajaat 300 euroa Konecranesilta. Tämä oli mennyt minulta ohi, koska en ole seurannut yhtiön tiedotusta mitenkään erityisesti viime aikoina. 

Kevään puolella olin pettynyt, kun Konecranesilta osinkoa tuli vain 0,65 euroa/osake. Tämä oli merkittävä pudotus viime vuoteen (1,20 euroa), ja johtui tuolloin koronan aiheuttamasta epävarmuudesta. Mistäpä muustakaan!

Nyt sitten viime viikolla osinkoa tuli lisää vielä 0,55 euroa/osake ja lopulta sitä tuli tänä vuonna 1,20 euroa/osake, joka on siis saman verran kuin kahtena edellisenä vuotena. Hieno suoritus koronakriisin keskellä!

Muutenkin Konecranes on noussut kivasti OST:ssä: sen arvo on nyt 13000, eli mukava tuotto kymppitonnin alkusijoituksesta. Tämä summa sisältää nyt uudelleensijoitetut osingot, joista jälkimmäisenkin erän sijoitin tänään takaisin firmaan.

Uskoisin, että saan tuplattua alkuperäisen 10k sijoituksen Konecranesiin seuraavan viiden vuoden aikana, osinkojen uudelleensijoitus huomioiden. Tähän tarvittiin pieni koronaveivi, hyvällä tasolla pysyvät osingot, sekä tulevina vuosina vielä kurssinousua. Mikä tärkeintä, yhtiön liiketoiminta näyttää olevan hyvässä iskussa ja osakekurssikin on vielä tavoitehintoja alempana (esim. Inderesillä tavoitehinta 26 euroa).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti