tiistai 15. kesäkuuta 2021

Spinnovan anti - osallistunko? No kyllä. Ja isosti. Mutta vain murusia tulen saamaan...

Spinnova listautuu juuri nyt pörssiin ja liittyy suureen joukkoon muita listautujia. Elämme mielenkiintoisia ja ehkä kuplaisiakin aikoja!

Spinnovan annista on kirjoitettu jo kattavia analyysejä, mm. Karo Hämäläinen Taloustaidossa ja Omavaraisuushaasteen blogissa.

Itselleni Spinnova on mielenkiintoisin kaikista tämän vuoden listautumisista. Kyseessä on yrityksen omin sanoin "kuituteknologia-alusta", joka pyrkii korvaamaan resurssi-intensiivistä puuvillan tuotantoa. Pääraaka-aineena on puukuitu, mutta useampi muukin materiaali sopii teknologiaan.

Itselleni isoimmat jutut Spinnovan tapauksessa on täydellinen fitti kestävyyden megatrendiin - puuvillalle ollaan etsitty jo pitkään korvaajaa. Toinen juttu on brändi- ja tuotantokumppanuudet, joihin lukeutuu myös antiin osallistuva Adidas. Tällaisessa seurassa on hyvä olla mukana.

Riskejä kuitenkin riittää. Bisnes pitäisi skaalata ja siihen asti homma on lähinnä suuria lupauksia ja pilottieriä. Skaalaukseen rahaa haetaankin tässä osakeannissa, eli sikäli ollaan oikeilla jäljillä.

Antia on arvioitu kalliiksi, mutta samalla on erittäin todennäköistä että se ylimerkitään massiivisesti.

Itse lähden mukaan peliin aika hurjalla panoksella. Merkkasin tänään Spinnovan osakkeita 1550 kpl, kokonaissummaltaan lähes 12k eurolla! 

Summa kuulostaa hirmuiselta. Ja sitä se olisikin, jos olisi mitään mahdollisuuksia saada tällainen määrä osakkeita. Nyt eletään kuitenkin "iloista 20-lukua", joten oletan että saan osakkeita vähemmällä kuin 1000 eurolla. Voi olla jopa lähemmäs 500 euroa mitä käteen jää. Ilahdun kaikesta mikä ylittää tämän. Katsotaan :)

1 kommentti:

  1. Hehe, aika surkuhupaisaa. Annista tulee kaikille 50kpl osakkeita + reilut 1% merkintäsummasta. Eli pikaisten laskujen mukaan tätä tarttuu omaan salkkuun n. 500-600 eurolla, ja lisähyöty tuosta isosta betsistä oli alle 200 euroa osakkeita... No, avauspäivän pomppu tulee olemaan suuri, eli pieni ilo siitäkin. Harmi kun ei ollut takataskussa paria sataa tonnia :)

    VastaaPoista