torstai 29. lokakuuta 2009

Kehittyviä salkkuun ETF:llä

Eilisen vahvan laskupäivän jälkeen päätin vihdoin palata ostolaidalle. Näkemyseni/toiveeni pienestä dipistä toteutui, ja rohkaistuin lisäämään salkkuun kehittyviä markkinoita. Välineenä oli tällä kertaa DB-Xtracersin ETF MSCI Emerging Markets TRN Index. Jos markkinat jatkavat laskuaan ja tuleekin "iso dippi", niin lisään kyseistä rahastoa toisen erän. Näin vältyn harmittelemasta laskun mahdollista jatkumista.

Kyseinen ETF sijoittaa laajasti eri kehittyville markkinoille, ja sillä ei ole juuri päällekäisyyksiä aiemmin hankkimani frontier-markkina ETF:n kanssa. "TRN" rahaston nimessä tarkoittaa osinkojen uudelleen sijoittamista, joka suomalaisen verokäytännön valossa voi olla hyvä juttu riippuen osinkoverotuksen kehityksestä tulevaisuudessa. Kaikki osingot uudelleen sijoittavat ETF:t eivät kuitenkaan sisällä merkintää TRN, joten jos tällaisia etsii, kannattaa asia tarkistaa rahastojen esitteistä.

Lisäksi osavuosikatsaukset tarjosivat jälleen kaksi positiivista yllätystä. Salkkuni kolmen suurimman sijoituksen joukossa olevat Nordea ja Oriola-KD raportoivat molemmat odotuksia paremmista tuloksista. Tässä vaiheessa olen erittäin tyytyväinen että molempia tuli hankittua halvalla alkuvuodesta.

5 kommenttia:

  1. Eilen tosiaan oli hyvä ostopäivä. Itse en ole oikein tykästynyt db x-trackerseihin niiden suuren spreadin ja pienen vaihdon vuoksi. Näiden takia "merkintäpalkkio" muodostuu isommaksi kuin NYSEstä ETF:ää ostettaessa, jossa spreadit yleensä yhden centin luokkaa. Osinkojen uudelleensijoittaminen on kyllä db:tä suosiva tekijä.

    VastaaPoista
  2. Totta puhut, x-trackereiden spreadi on usein viiden sentin luokkaa. Jatkossa ajattelin jossain vaiheessa ostaa kehittyviä markkinoita myös NYSEstä, varsinkin yksittäisille markkinoille sijoittuvia. Esim. Market Vectors Russia on käynyt mielessä. Koska salkussa ei vielä kehittyviä ollut, niin lähdin näin aluksi hakemaan laajaa hajautusta.

    VastaaPoista
  3. Itsellä ei ole valitettavasti nyt ostoihin rahaa vapaana - Realty olisin lisännyt tuoss 22,5 (kävi alle, nyt +5% tänään ja yli 23,25), Frontline oli aikaisemmin mielessä ja nyt laski kivalle tasolle - tänään +8,71, Paragon shippingiä myös miettinyt ja se +6,5 tänään :/

    Mutta Fortum vielä halpaa, joten seuraavaa tilipäivää odotellessa. Eli komppaan tuota että eilen olisi ollut hyvä ostopäivä...

    Ps. Itse menossa DEM:in kautta kehittyville, mutta ei vielä - niin paljon ostettavaa, niin vähän rahaa... :)

    VastaaPoista
  4. Oletko käynyt läpi vaikeita aikoja saada lainaa nyt huolta nomore koska Lucas Loan Lending Compania tarjoavat kaikenlaisia ​​lainaa ja tarjoamme myös turvallista laina kotiin sekä lainaa investoida yrityksesi ota meihin yhteyttä nyt: Mobile whatsapp: +1 (857)325-5437 Sähköposti: lucasloanlendingcompania@gmail.com Verkkosivusto: http://lucasloanlendingcompania.webs.com

    VastaaPoista
  5. Rikastuin tämän ohjelmoidun hakkeroidun pankkiautomaatin kanssa
    Yliopiston valmistumisen jälkeen ei ollut työpaikkoja, joten päätin aloittaa pienyrityksen, mutta rahaa ei ollut tarpeeksi. Lopetin yrityksen, siitä tuli minulle erittäin vaikeaa, koska olin vanhempieni ja vanhempieni ainoa lapsi. He ovat molemmat vanhoja, he uskovat päivittäiseen ruokavaliooni. Eräänä päivänä Internetissä surffaillessa sain viestin siitä, kuinka tämä UUSI VAIHTETTU ATM -KORTTI voi hakata pankkiautomaatin ja nostaa suuren summan rahaa, joten otin sinuun yhteyttä sähköpostitse. Yllätyksekseni sain kortin muutama päivä sen jälkeen, kun olin maksanut kortista pienen maksun. Tämä tyhjä pankkikortti on hämmästyttävä ja kaunis tuote. En koskaan uskoisi, että kaikki asiat, jotka minulla on tänään, voidaan hankkia tällä suurella ilolla sydämessäni, joten tuon hyviä uutisia ... Elämä on positiivista ja kärsivällistä, uskoen, että suuret asiat ovat mahdollisia ja voivat tapahtua muutamassa sekunnissa. .. BRAIN HACKERS TECH WORLD muutti elämäni ... Luojan kiitos voit lähettää sähköpostia VIA: lla (brainhackers@aol.com)

    VastaaPoista