tiistai 13. maaliskuuta 2012

Eurokriisin pitkä häntä - seuraavana Portugali ja Espanja?

Euroopan velkakriisi on aina silloin tällöin "ratkaistu" jonkun maan osalta, kunnes huoli nousee muualla. Suurin huomio on nyt kiinnittynyt Kreikkaan, jonka pelastaminen ei vakuuta kansainvälisiä sijoittajia millään (kts. uutinen uusista bondimyynneistä).

Mutta ei Kreikan pelastaminen tai kaatuminen vielä eurokriisiä lopeta. Markkinat spekuloivat jo Portugalin maksukyvyttömyydellä (uutislinkki). Lisäksi Espanja on joutunut euromaiden puhutteluun liiallisesta budjettialijäämästä ja bondimarkkinat ovatkin viime aikoina suosineet Italiaa Espanjan kustannuksella (uutislinkki).

Toisaalta myös usko euron selviämiseen on noussut (uutislinkki). Tämä johtuu siitä, että EKP on osoittanut olevansa valmis käyttämään ns. isoa pyssyä eli setelirahoitusta euromaiden tukemiseksi.

Eurokriisin pitkä toipuminen todennäköisesti tarjoaa monta pomppua matkan varrella. Tämä tarjoaa pitkäjänteisille piensijoittajille oston paikkoja, ja toisaalta hermoheikkoisille spekulanteille jatkuvaa huolta sopivasta myyntiajankohdasta. Itse yritän edelleen pysyä ensimmäisessä leirissä.

2 kommenttia:

  1. Ihmeen pitkään ovat kyllä pankit onnistuneet pitämään asuntokuplaa pystyssä. Kun asuin siellä ensimmäisen kerran vuonna 2007 oli jo nähtävissä pysäytettyjä nostokurkia varsinkin Valenciassa. Myös asunnonmyynti-ilmoituksissa oli nähtävissä jo hintojen laskua. Tämä taitaa johtua lähinnä siitä ettei pankit ole alaskirjanneet kiinteistöjään tai tonttejaan.

    VastaaPoista
  2. Jep. Tänäänkin on Espanjan 10-vuotisen lainan korot nousussa.

    Tästä ei ole näköjään kuitenkaan pilaamaan markkinatunnelmaa juuri nyt. Tämähän ei itseäni haittaa, sillä olen lähes 100 % mukana markkinoilla :)

    VastaaPoista