torstai 15. maaliskuuta 2012

Pienten osinkojen verottomuus taas kerran tapetilla

Kari Stadighin johtama työryhmä on esittänyt, että pienten osinkotulojen (alle 2500 e/vuosi) tulisi olla saajalleen verottomia. Tämä auttaisi lisäämään kansankapitalismia, kannustaisi ihmisiä laittamaan rahojaan tuottavampiin kohteisiin, sekä elvyttäisi Helsingin pörssin toimintaa.

Ideahan on aivan mahtava, ja uskon että se toimisi juurikin kuten työryhmä esittää. Suomalaiset seuraavat veroporkkanoita, joka on tullut nähtyä esimerkiksi kotitalousvähennyksessä, asuntolainan korkovähennyksissä, sekä edesmenneessä ASP-tilin bonusrahassa. Valtion tulojen näkökulmasta asia ei ole kovin merkittävä, joten hyödyt olisivat aivan varmasti menetettyjä verotuloja suuremmat.

Valitettavasti en ole kovin toiveikas pienten osinkojen verovapauden toteutumisesta. Idea on ollut tapetilla aiemminkin, ja jotenkin se tuntuu poliittisesti kovin vaikealta toteuttaa. Suomessa pörssisijoittamista pidetään  jostain syystä vain rikkaiden etuoikeutena tai spekulointina, joten siihen ei haluta antaa helpotuksia. SDP:n Jouni Backman onkin ehtinyt jo tyrmätä pienten osinkojen verottomuuden.

Sinänsä hassua, koska pienten osinkojen verovapaus edistäisi mielestäni myös SDP:n tavoittelemia asioita. Ensinnäkin se lisäisi osinkoverotuksen progressiota vähentämällä veroja pienimmästä päästä ja veroa maksaisivat vain ne, joilla varallisuutta on kertynyt vähän enemmän. Tämä jos mikä on solidaarisuutta! Lisäksi verottomuus kannustaisi pienituloisia säästämään varojaan tuottavasti, eikä vain pankkitilille.

Seuraan mielenkiinnolla tilannetta ja toivon että poliitikot tekisivät tällä kertaa piensijoittamiseen aidosti kannustavan päätöksen.

3 kommenttia:

  1. Keskiluokka maksaa aina.
    Poliittisesti sossut kannattavat vain verotuloilla tapahtuvia tulonsiirtoja. Otetaan niiltä jotka voisivat jopa vaurastua ja annetaan niille joille vuokranmaksu on jokakuinen yllätys.
    Ei ole sossujen etu siinä, että kansa vaurastuisi.

    Tämähän nähdään kommareiden menestyksestä, (kannatuksen hiipumisesta) kun duurarillakin alkaa olla varaa kunnon autoon, taloon ja silleen, niin aika harva on enää valmis nousemaan barrikaadeille ja pistämään omaisuutta uusjakoon.

    Holhoaminen on valtaa. Ei valtaa saada, ei sitä anneta pois, valta otetaan. Ja tämähän on holhousyhteiskunta.

    VastaaPoista
  2. Valitettavasti on aika vaikea myöskään allekirjoittaneen uskoa, että tälläinen porkkana annettaisiin sijoittamiseen tässä maassa, kun se on kerran otettu pois. Itse kyllä tosin kannatan tietysti piensijoittajana verovapautta pienistä osinkotuloista. Osinkojen saamisen huono puoli on myös se, että niistä menee verot heti eikä inflaatio syö osaansa niin kuin monissa veromätkyissä. Huomenna se sitten nähdään tuleeko sitä vähennystä vai ei. Todennäköisyydeksi positiiviselle tilanteelle annan 10%. Onneksi allekirjoittaneella on yleensä tapana olla väärässä.

    VastaaPoista
  3. Eipä siitä vähennyksestä eilen ollut mitään puhetta, tarkoittaisiko sitä että on lakaistu maton alle ja toivotaan ettei kukaan muista :)

    VastaaPoista