torstai 25. huhtikuuta 2013

Osto: OP-Afrikka

Olen asettanut tavoiteallokaatiossani 20 % osuuden kehittyville markkinoille. Tällä hetkellä kehittyvät markkinat on katettu kahdella ETF:llä, joista toinen seuraa kehittyvien markkinoiden indeksiä (DBX1) ja toinen frontier-markkinoita (DX2Z). Vaikka tällä tavalla saan katettua käytännössä kaikki kehittyvät markkinat, jää Afrikkaan sijoittaminen silti melko vähäiseksi, tai ainakin vähäisemmäksi kuin haluaisin. DBX1 painottaa Etelä-Afrikkaa 7 %, ja DX2Z Nigeriaa 6 %.

Tästä syystä ostin tänään ensimmäisen erän OP-Afrikkaa, eli Osuuspankin rahastoa, jota hallinnoi Duet Asset Management. Rahastoa tarjotaan institutionaalisille sijoittajille, ja perussijoittaja pääsee tähän käsiksi OP:n kautta.
 
Rikoin tässä räikeästi yleistä periaatettani kulujen minimoinnista ja joudun maksamaan hallinnointipalkkiota muhkeat 2,5 % per annum. Tässä tapauksessa tein sen tarkoituksella, eikä ideanani ole siirtyä jatkossakaan suuressa määrin aktiivisen salkunhoidon piiriin. Afrikan markkinat eivät täytä lähellekään tehokkaiden markkinoiden määritelmää, joten uskon että siellä rahastonhoidolla voi saada lisäarvoa. Rahastoa hallinoi paikallinen management team, ja rahaston track record onkin ollut tähän mennessä varsin hyvä. Tulevaa tämä ei tietenkään takaa.

Koska rahasto edustaa aktiivista salkunhoitoa ja tästä syystä korkeita kuluja, tarkoituksenani ei ole pitää tätä kuin pienenä mausteena. Tämän rahaston osuus kehittyvien markkinoiden siivusta salkussani tulee olemaan maksimissaan neljännes, eli 5 % koko salkusta. Luultavasti osuus jää tätäkin pienemmäksi.

Alla suoraan Osuuspankin tiedotteesta kopioituja tietoja rahastosta: 

Saharan etelä-puoleinen Afrikka 
Afrikasta löytyy taloudellisessa kehityksessä hyvin eri vaiheessa olevia valtioita. Esimerkiksi Etelä-Afrikka sekä muutamat Pohjois-Afrikan valtiot ovat monella mittarilla jo varsin kehittyneitä talouksia. OP-Afrikka sijoittaa pääasiassa Saharan eteläpuolisen Afrikan talouksiin, jotka ovat aidosti taloudellisen kehityksen alkutaipaleella. Tämäntyyppisiä nopeasti kasvavia ja rahaston keskeisiin kohdemarkkinoihin kuuluvia talouksia ovat mm. Nigeria, Kenia, Botswana, Mauritius, Zambia ja Ghana.

Lisätietoa rahastosta 
Rahasto keskittää sijoituksensa tyypillisesti noin 30–50 osakkeeseen. Rahasto pyrkii hajauttamaan sijoituksensa tasapainoisesti eri maihin, eri toimialoille sekä erikokoisiin yhtiöihin. Rahasto sijoittaa pääasiassa taloudellisen kehityksen alkuvaiheessa oleviin Afrikan talouksiin, ja kehittyneemmän Etelä-Afrikan paino onkin rajoitettu maksimissaan 25 prosenttiin rahaston arvosta. Rahaston salkunhoitajana toimii Duet Asset Management Ltd, jolla on käytössään vahvat paikalliset resurssit Afrikassa.

2 kommenttia:

  1. Perusteletko hieman Afrikan markkinoiden tehottomuutta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanotaan näin että Afrikan markkinat ovat vähemmän seuratut ja vähemmän likvidit kuin vaikkapa S&P500 indeksissä olevien yritysten. Tällaisessa tilanteessa tietyssä ajanhetkessä kurssinoteerausten sisältämä informaatio ei ole ainakaan täydellisen tehokasta (eli kääntäen markkinat ovat "tehottomat". Tämä on oma näkökulmani asiaan.

      Miten itse näet asian?

      Poista