keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Suomi-salkun siivoussuunnitelma

Osakemarkkinoilla tuntuu pienen notkahduksen jälkeen menevän taas hyvin. Erityisesti Suomi-pörssin osakkeiden kehitys on merkillepantavaa. Omassa salkussani mm. Sampo, Nordea, Cramo, Amer Sports & Neste Oil ovat raportoineet hyvistä tuloksista ja nousevista osingoista.

Toisaalta osa Suomi-osakkeistani on menestynyt varsin huonosti jo pitkän aikaa. Talvivaara taitaa olla menetetty tapaus ja saa minun puolestani jäädä salkkuun asumaan maksettuna oppituntina. Talvivaaran ja alussa mainittujen laatuyhtiöiden välissä on kuitenkin monta välimallin tapausta - itse asiassa salkussani on yhteensä 17 OMXH:ssa listattua yritystä.

Alunperin näiden ostojen tarkoituksena on ollut osaltaan kustannustehokkaan hajautuksen aikaansaaminen. Sittemmin hajautus on kuitenkin hoitunut globaalisti ETF:iä ja rahastoja käyttäen. Tästä syystä olen alkanut vuosien varrella miettiä, että pitäisikö joistakin osakkeista luopua lopullisesti. Se, että en ole lähtenyt myymään juuri mitään, johtuu osta-ja-pidä sijoitusfilosofiastani. Nyt nousumarkkinoiden jatkuttua jo viisi vuotta, alkaa aika tuntua otolliselta tietyistä osakkeista luopumiseen.

Myyntipäätökset tuntuvat itselleni paljon vaikeammilta kuin ostopäätökset. Siksi en ole vielä lopullisia päätöksiä pystynyt tekemään. Asiaa helpottaa, kun sen kirjoittaa auki. Seuraavassa siis pari osaketta, joista voisin harkita luopuvani, sisältäen myös pienet perustelut:

Capman: Vaikuttaa siltä, että Capmanin liiketoimintamalli ei ole pörssiomistajalle kovin suosiollinen. 2006-2007 nousukaudella homma toimi, mutta sittemmin ei ole kovin hyvältä näyttänyt.

Stockmann: Idänkaupan lupaus on takkuillut. Lisäksi verkkokaupat ja muu kilpailu tuntuu koventuvan koko ajan. Tulevaisuudessa ei varmasti sen helpompaa.

Kesko: Hieman paremmin pärjännyt kuin yllä mainittu Stockmann, mutta kilpailun kiristyminen rokottanee myös Keskoa tulevaisuudessa. Suomen käytännössä duopoli-markkinat vähittäiskaupassa tulevat purkautumaan, ja kaupan uudet liiketoimintamallit eivät välttämättä suosi nykyisiä isoja toimijoita.

Oriola-KD: Hyvin sujunut idän ja lännen valloitus lässähti kustannusvaikeuksiin. Tulevaisuus epävarma.

Valmet: Metson vähemmän-kilpailukykyinen ja pienemmillä kasvunäkymillä varustettu osa.

Kaikkia näistä en välttämättä päädy myymään, mutta jokaisen myynti on harkinnassa. Myyntiehdotuksia otetaan vastaan :)

5 kommenttia:

  1. Höps. Itse ostin juuri yli 10k kpl talvivaaraa lisää, ja ostan lisää jossakin vaiheessa.
    Perusteluja en nyt ala tähän kirjoittamaan, mutta vielä saatte nähdä.

    VastaaPoista
  2. @Laiska sijoittaja: Talvivaaran mainitsemistasi laittaisin myyntiin. Muut yhtiöt todennäköisesti selviävät kesäänkin asti ilman konkurssia.

    VastaaPoista
  3. Mun täytyy kyllä sanoa etten usko Keskon kilpailun kiristyvän ainakaan ruokakaupassa, koska k- ja s-mafia käytännössä jakavat ainakin suurimman osan ruoanmyynnistä hamaan tappiin saakka. Kaikki noista myyntipohdintojen alla olevista vaihtoehdoista laittaisin myyntiin käytännössä heti. Myös Keskon vaikka en uskokaan kilpailun kiristymiseen. Mitään niistä ei voi pitää sijoittajan kannalta laatuyhtiönä. Perustelutkin ovat aikalailla samat.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi 12.2.2014:sta: hlö todennäköisimmin huijaa, omaa suuren (yli 200 ke) salkun tai on hullun rohkea. Muilta puuttuvaa tietoa pitää nyt Talvivaaraan sijoittavalla olla.

    Laiska Sijoittaja: Hajauttaminen on merkittävästi järkevämpää ETF:ien kautta. Osakesalkun supistaminen on järkevää, jos näkemystä löytyy.

    VastaaPoista
  5. Olen itse päättänyt katsoa Talvivaara-tien loppuun. Olen huono myymään muutenkin, ja totesin jo syksyllä, että kovalla tappiolla myyminen ei kuitenkaan lämmitä, joten katsotaan nyt, meneekö arvo kokonaan vai tuleeko joku uusi nousu vielä. Mielestäni olisi ollut tyhmää myydä nyt, kun kurssi on niin pohjamudissa, ettei siitä mitään iloa olisikaan.

    Keskoa ostin itse pari vuotta sitten. Vähän takkuista oli välillä, mutta nythän se näyttää oikein hyvältä, ja minä en sitä(kään) aio myydä.

    Nipa N

    VastaaPoista