torstai 28. huhtikuuta 2016

Taloudellinen riippumattomuus vaikeampaa saavuttaa tulevaisuudessa?

Tänä aamuna tuli tutustuttua varsin hyvin argumentoituun McKinseyn analyysiin (kts. Bloombergin uutinen). Analyysi keskittyy länsimarkkinoille ja pääviesti on se, että osake- että bondimarkkinoiden tuotot ovat olleet historiallisesti katsoen poikkeuksellisen hyvät viimeisen 30 vuoden aikana. Samanlaista jaksoa ei voida realistisesti odottaa jatkossa useastakin syystä:

  • Inflaatio- ja korkotasot ovat laskeneet dramaattisesti. Tässä ympäristössä korkotuotot ovat olleet paikoin todella hyviä. Jatkossa nämä vaikuttavat sitten päinvastoin.
  • Yritysten tuottavuus on kasvanut hurjaa vauhtia eri syistä johtuen, kuten globaalista halpatyövoimasta ja maailmankaupan kasvusta. Useat näistä draivereista hidastuvat reilusti jatkossa. Lisäksi vastaan tulevat myös maapallon rajalliset resurssit ja mm. ilmastonmuutoksen vastaiset toimet, jotka eivät ole täysin synkassa yritysten tuottojen kasvun kanssa.

McKinseyllä päätellään melko dramaattisesti, että 30-vuotiaan sijoittaan pitäisi laitaa säästöön lähes tuplamäärä verrattuna edellisen sukupolven sijoittajiin. Jos tämä on edes lähellekään totta, niin tällä on merkittäviä vaikutuksia taloudellisen riippumattomuuden saavuttamiseen. Omat laskelmani vuonna 2010 tulivat siihen johtopäätökseen, että miljoonan euron sijoitusomaisuus riittäisi "yltäkylläiseen elämään" ja 200 000 euron sijoitusomaisuus minimi-kituuttamiseen. Näissä käytin tuotto-odotuksena 6%:ia, vieläpä sillä oletuksella että osa omaisuudesta olisi pienriskisissä korkosijoituksissa.

Tällä hetkellä kuulun tähän 30+ vuotiaiden sijoittajien joukkoon, ja sijoitusomaisuutta on tällä hetkellä n. 150 000 euroa. Miljoonaan on vielä pitkä matka, pariin sataan tuhanteen toisaalta hyvin lyhyt. Jos tuotto-odotukset laskevat reilusti, niin helppoa ei taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen tule olemaan.

Mitä olette asiasta mieltä? Onko syytä tarkistaa taloudellisen riippumattomuuden laskelmia ja mahdollista eläköitymispäivää?

Alla oleva kuva tiivistää McKinseyn näkemykset graafisesti (klikaa kuva isommaksi).

18 kommenttia:

  1. Ennustaminen on vaikeaa, eritoten tulevaisuuden ennustaminen.

    On toki mahdollista, että McKinseyn kaverit ovat oikeassa. Mutta emme tiedä tätä ennen kuin 30 vuoden päästä.

    Pörssimarkkinoiden keskimääräisestä tuotosta on laskelmia aina 1800-luvulta asti ja keskimääräinen tuotto on muistaakseni ollut n. 6-7 % välillä. Tälle välille osuus sekä huonoja että hyviä jaksoja. On hyvinkin mahdollista, että seuraava 30 vuotta on huonompituottoista kuin edelliset 30 vuotta.

    Joka tapauksessa (taloudellinen) tilanteesi 30 vuoden päästä on parempi, jos jatkat säästämistä ja sijoittamista niin kuin ennenkin.

    Ehkä tuosta voisi sen verran ottaa onkeensa, että kannattaa hajauttaa Euroopan ja USA:n ulkopuolellekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tulevaisuuden ennustaminen on kai yhtä vaikeaa oli data sitten viimeiset 200 vuotta tai 30 vuotta :)

      Taloudessa on yleensä syklejä, ja hyviä aikoja on seurannut huonompia. Yhä useampi ajattelee, seuraava iso sykli on huonompi kuin takana olleet loistavat ajat. Parempikin skenaario on mahdollinen, sillä kuten totesit, ennustaminen on vaikeaa (ellei mahdotonta). Itseäni miellyttää ajatus tuotto-odotusten järkeistämisestä, koska se muuttaa mm. säästämisastettani kunnianhimoisemmaksi.

      Poista
  2. Mutta samallahan kassavirta toiseen suuntaan pienenee, nollakorko ja jopa miinuskorko ja inflaatio ja on jopapuhuttu deflaatiosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki... Mutta tuolla puhutaan kyllä inflaatiokorjatuista tuotoista.

      "The consulting company maintains that the last 30 years have been a “golden era” of exceptional inflation-adjusted returns thanks to a confluence of factors that won’t be repeated."

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus ja pohtimisen arvoinen asia. Itse pyrin säästämään ja ansaitsemaan enemmän kuin tavoitteeni täyttyminen edellyttäisi.

    Lisäisin kahden kohdan listaan vielä maakohtaisen riskin Suomessa eli verotuksen jatkuvan kiristymisen. Tämä nostaa niin kuluja kuin pienentää ansioita ja pääomalle saatavaa tuottoa. Itse en näe verotuksen kiristymiselle valitettavasti loppua ennen kuin julkista sektoria kutistetaan rajusti - siitähän ei vielä edes puhuta julkisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, veroituksen kiristyminenkin on mahdollista. Ja kuka tietää, vaikka varallisuusvero palaisi takaisin, ei mitenkään mahdotonta Suomessa 20-30 vuoden aikavälillä... Tällä hetkellä eletään markkinaliberalismin aikaa (vaikka verot silti korkeat), mutta muunkinlaisia suuntia voi tulla pidemmän päälle.

      Poista
  4. Nyt on sanottava suoraan että voihan perse. Kyllä on aika kokonaisuudessaan vaikeaa tämä kolmikymppisen minkäänlaisen vaurastumisen/vapauden yrittäminen, kun työt on pätkiä/muita kuin oman alan/ jos niitä on, asunnot on aivan julmetun kalliita, korot on olemattomat osakkeet todennäköisesti ylihinnoissa ja let's face it, maailmantalous sotkettu vuosikymmeneksi vähintään. Olisin ehkä tehnyt jälkiviisaasti hieman eri uravalinnat jos olisin tiennyt tulevan. Vaan, eipä sitä muutkaan tiedä ja koetamme iloita pienistä ja onneksi ei ole sentään loputtomat ostohalut!

    Kysymykseesi: kyllä. Uskon että laskelmia on syytä korjata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä huomioita. Nämä muutkin sukupolviseikat muuttavat sijoittamisen lähtökohtia melko dramaattisesti kun vertaa vakiduunisukupolveen.

      Poista
    2. useimmitenväärässä28. huhtikuuta 2016 klo 19.06

      Uskon kyllä tuohon ennustukseen aika vahvasti. Vanhan maailman aika on tulossa tiensä päähän. Siksi en uskokaan, että nykyinen tilanne on kovin sukupolvisidonnainen.

      Toki ne seitsemänkymppiset jotka ovat jo ehtineet eläkkeelle ja tehdä hyvän uran ovat aivan loistavassa tilanteessa. Mutta se viisikymppinen jonka työ nyt loppuu ei koskaan enää uutta löydä ja se kolmekymppinen ei pääse edes kunnolla uraa aloittamaan vaan tekee silppua koko ikänsä.

      Molempien on vaikea säästää eläkettä varten ja se valtion eläkeikäkin karkaa koko ajan kauemmaksi samalla kun eläke-ennuste laskee. Keskiluokan elintaso tulee laskemaan kun yhä enemmän ja enemmän työtä siirtyy muualle jossa väki alkaa olla yhtä koulutettua, mutta tyytyy murto-osaan palkasta.

      Varallisuus-, perintö- ja muut verot nousevat kun yhä pienemmästä tulokertymästä pitää saada nyhdettyä yhä nousevat sosiaalikulut kasaan. Siksi itse en sijoitakaan maahan, asuntoihin tai metsään koska ne ovat helpoiten veronkorotusten piirissä.

      Poista
  5. Itse uskon, että (olipa ennusteet mitä tahansa) kannattaa tavoitella unelmaa. Eihän kukaan osaa ennustaa tulevaisuutta, ei edes ennusteentekijät. Pääasia on, että säästää/saa tuloja ennemmän kuin on menoja. Ihan yksinkertaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Itse laitan maksimimäärän sijoituksiin ihan normaalisti. Katsotaan sitten aikanaan mihin ne riittävät =)

      Poista
    2. Säästäminen tietysti kannattaa aina, eri asia sitten että mihin se riittää. Oma lähtökohtani on myös maksimoida säästöaste tilannetekijät huomioon ottaen.

      Toinen hyvä "vakuutus" tulevaisuuden varalta on tietysti terveydestä ja ammattitaidosta huolehtiminen.

      Poista
  6. Tietysti kaikkien aikojen velkakiiman huipulla näyttää tulevat tuotot huonoilta, mutta mielestäni ei kannata liikaa tehdä markkina-analyysejä pitkille ajoille. Pienetkin virheet kertautuu hurjasti.

    Iso kysymyshän on että miten nämä velkajuhlat päättyvät ja siihen pitäisi sijoittajan keskittyä. Eli siis huolehtia, että on mukana markkinoilla ja on tuloja silloin kun taas on "vuosi 2009". Sun salkulla ja aktiivisella säästämisellä sen seuraavan kuopan läpi alkaa olla riittävä pesämuna jo kasassa, kun taas ollaan seuraavan kerran nousukaudella.

    Loppukaneettina vielä sanoisin, että ei kannata aliarvioida ihmiskunnan kykyä innovoida kaikkea.

    VastaaPoista
  7. Ennustukseen ottamatta kantaa veikkaan myös, että vaurastuminen on jatkossa yhä vaikeampaa. Verorasitus jatkaa kasvuaan ja sen lisäksi hoitomaksut kasvavat. Ensin omista lapsista ja sitten myöhemmin omista vanhemmista. Saksan malli, jossa lapset maksavat vanhemmista hoitomaksua, mikäli vanhempien varat ei riitä niitä kattamaan, ei ole välttämättä kovinkaan kaukana. Varakkaiden vanhempien lapset ovat tässäkin paremmassa osassa.

    VastaaPoista
  8. Samoja ajatuksia itsellänikin on ollut. Useat analyytikot ovat tosiaan ennustaneet että tuotot eivät enää lähitulevaisuudessa ole niin isoja kuin ennen.

    Keskimääräinen vuosituotto (CAGR) eri aika väleiltä näkyy alla.

    1920-1999 8.49%
    1930-2009 5.97%
    1961-1981 1.92%

    Eli tuo keskimääräinen 8% vuosittainen tuotto ei tosiaan ole mikään varma juttu. Huonoja vuosikymmeniä on aina välillä ollut.

    Eli huonolla tuurilla saattaa olla että luvut näyttävät tulevaisuudessa vaikkapa tältä:

    2016-2036 4,2%

    Tällöin monien bloggaajien varhainen eläköityminen jää vain haaveeksi.

    Kannattaa varmaan tehdä laskelmat pessimistisesti ja saa sitten positiivisesti yllättyä jos tuotot seuraavilta vuosikymmeniltä ovatkin enemmän.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos haluatte tarkastella noita tuottoja eri vuosiväleiltä löytyy tähän sivu:
      http://www.moneychimp.com/features/market_cagr.htm

      Poista
    2. Kiitos tilastoista ja linkeistä. Ihmisillä (ja sijoittajilla) on tapana olla historian suhteen melko lyhytnäköisiä. Jos oman elämän aikana (vaikkapa 30 vuotta) ovat osakkeet tuottaneet keskimäärin vaikkapa n. 10% pa., niin helposti muodostuu käsitys että näin on aina. Pidemmät trendit pääsevät siten helposti yllättämään.

      Poista
  9. Uskomatonta, mutta totta Jumala on aina suuri. Kun useita julkaisuja hakemuskopio pankin, sain laina läpi hyvin ystävällinen nainen. Lisätietoja antavat hänelle sähköpostitse osoitteessa: marilinetricha@mail.ru se tarjoaa lainoja € 30000 € 3.000.000.000 kenellekään pystyä palauttamaan sille korkoineen alhaisella nopeudella 2 % eivät epäile, että viesti. Tämä on täydellinen todellisuutta. Levitä sanaa ystävien ja perheen jotka ovat avun tarpeessa.
    takaisinmaksu alkaa viiden kuukauden kuluttua vastaanottamisesta luotto
    Jumala siunatkoon teitä.

    VastaaPoista