maanantai 23. maaliskuuta 2020

Päivän vaihto - Coca-Colaa VNM-ETF:n tilalle

Coca-Cola on yhtiö joka ei esittelyjä paljon kaipaa. Tosin kaikki eivät välttämättä tiedä että kokiksella on yli 500 brandia, joista se kuuluisin on yhtiön nimessä. Muita suomalaisillekin tuttuja merkkejä on Sprite, Fanta ja Powerade.

Kaikki eivät välttämättä tiedä sitäkään, että tämän päivän kurssilla kokista vaihdettiin mm. vuonna 1998. Välillä kurssi kävi myös alempana.

En usko että koronavirus pyyhkii kokista maailmankartalta, toki ravintolamyynti sakkaa väliaikaisesti. Coca-Cola ei ole ainoastaan osinkoaristokraatti, vaan jopa osinkokuningas (Dividend King), eli yritys joka on nostanut osinkoaan yli 50 vuotta putkeen. Saapa nähdä jatkuuko tahti enää.

Yhtä kaikki, olen haaveillut pitkään kokiksen osakkeiden ostosta, mutta aina se on vaan tuntunut liian kalliilta. Nyt sitten ei enää niin kalliilta tuntunutkaan - kurssiin on tullut varsin tuntuva pudotus.

Ostin 80 kpl kokiksen osaketta hintaan 37,93 dollaria/kpl, yhteensä n. 3000 dollarin ostos. Vaihdossa lähti suuri piirtein samankokoinen omistus VNM-ETF:ää, joka sijoittaa Vietnamin markkinoille. Tappiota jälkimmäisessä kaupassa tuli n. 1000 euroa, josta tulee sitten verotuksellisia hyötyjä jatkossa.

Mitähän seuraavaksi?

2 kommenttia:

  1. Onko sama ostaako Coca-Colaa jenkkipörssistä vai saksan pörssistä (CCC3), toki valuutta on eri, mutta säästyisi valuutta vaihdon kustannuksilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy rehellisesti sanoa että en tiedä. Valuutanvaihdon kustannukset ovat ainakin Nordnetilla melko pienet jos sen tekee itse. Itse olen tykännyt ostaa jenkkiosakkeet jenkkipörssistä, niin olen saanut samalla vähän valuuttahajautusta. Ja dollariosinkoja olen sitten käyttänyt dollariostoksiin, jolloin valuutanvaihtokustannuksia ei ole näissä enää tullut.

      Poista