lauantai 22. tammikuuta 2022

Markkinakäänne menossa, vihdoinkin? Pieniä muuveja ja ajatuksia tälle vuodelle

Markkinoilla rytisee. Tavallaan nyt tapahtuu sellaista, mitä olen odotellut jo monta vuotta. Erityisesti laskua tapahtuu yrityksissä jotka eivät tuota voittoa vaan ovat enemmän tulevaisuuden lupauksia. Näitä osakkeita riittää - jenkkipörsseihin on listautunut ennätysmäärä uusia yrityksiä viime aikoina, ml. SPAC-listautumiset. Suomessahan meno on ollut myös aika samanlaista, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa.

Pidän markkinoiden kuplaisimman pään laskettelua oikein terveellisenä merkkinä. Lisäksi laajempi markkinoiden lasku on myös erittäin normaalia. Nyt FED:in kiristäessä rahapolitiikkaa (kenelle se tuli yllätyksenä), markkinat sitten korjaavat. Ehkä markkinasyklissä olisi muutenkin aika välillä laskuvuodelle - tätä on hieman vaikeaa ennustaa. Mutta varautua voi.

Perjantaina tein jo pieniä liikkeitä. Myin salkun spekulatiivisesta päästä pois kaksi pikkusijoitusta (QuantumScape 16,14 USD/kpl ja Matterport 16,85 USD/kpl) jotka ovat lasketelleet reippaasti ja jatkoa lienee luvassa. Tappiota näistä kirjautui noin tonnin edestä. Nämä voivat päätyä salkkuun takaisin joskus myöhemmin. 

Ostin myynneistä saaduilla parilla tonnilla lisää Blacklineä ja Brown Formania. Laatua ja kannattavasti kasvavaa liiketoimintaa siis spekulaation tilalle. Muutenkin olen ajatellut ostavani lisää salkussani jo olevia laadukkaita yrityksiä jos markkinalasku jatkuu.

Jos markkinalasku jatkuu, aion sijoittaa vähintään 50 keuroa vuoden 2022 aikana osakkeisiin, rahastoihin ja ETF:iin. Tästä 2000 euroa per/kk on jo tiedossa, mutta kk-sijoitusten lisäksi laitan lisäsijoitusia parilla tonnilla per kuukausi laskeviin kursseihin. Ostoslista on erittäin pitkä.

3 kommenttia:

  1. Miten osakesäästötililläsi menee? Olisi kiva saada päivitys. Kiitos hyvästä blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä!

      OST:n osalta en ole tilannetta juuri päivitellyt, koska tilanne on juuri niinkuin pitääkin, eli ei muutoksia :)

      OST:ssa minulla on ajatus viidestä yhtä suuresta alkusijoituksesta ja osinkojen sijoittamisesta takaisin kuhunkin osakkeeseen. Näitä uudelleensijoituksia rullataan vuosittain ja katsotaan miten "korkoa korolle" toimii. Eli päivitettävää ei juuri ole, koska yritän parhaani olla tekemättä muutoksia.

      Jossain vaiheessa esim. osinkokevään jälkeen voisin tehdä isomman päivityksen, mutta laitetaan tähän pikaisesti luvut:

      OST pääoma: 76530 euroa (eli yli 50% tuottoa!)

      - Konecranes 19696 e
      - Titanium 17243 e
      - UPM 14516 e
      - Fortum 12712 e
      - Citycon 12145 e

      En keksi mitään muutettavaa tosiaan tällä hetkellä ja muutenkin tykkään ajatuksesta pidemmästä kokeilusta. Mielenkiintoista nähdä vaihtuuko osakkeiden välinen paremmuusjärjestys esimerkiksi pidemmän päälle...

      Poista
    2. Kiitos päivityksestä! Ajattelin itse kokeilla jotain samantyylistä, kun sain hiljattain perintönä sopivan summan. Markkina nyt on mikä on tällä hetkellä, joten laitan ehkä koko summan peliin kuluvan vuoden aikana.

      Poista