perjantai 21. lokakuuta 2022

Lisäosto: Evli Pohjoismaat Yrityslaina B

Sekä osakemarkkinat että korkomarkkinat ovat tuottaneet huikeita tappioita sijoittajille tänä vuonna. Itse olen näkevinäni osakkeissa oston paikan, mutta sellainen on pitkästä aikaa myös korkopuolella.

Parhaimmillaan tai pahimmillaan pitkän koron rahastot sekä valtionlainoissa että yrityslainoissa ovat tippuneet yli 15 prosenttia pelkästään tänä vuonna. Aikamoista, jopa historiallista!

Olen ostellut tänä vuonna salkkuun kolmea korkorahastoa. Valintoina ovat olleet perussetti eli Seligsonin Euro Obligaatio & Euro Corporate Bond, sekä Evlin Pohjoismaat Yrityslaina B. Ostin tällä viikolla tonnilla vielä lisää jälkimmäistä, nyt siihen on laitettu jo 6000 euroa tänä vuonna. Pikkuhiljaa rakennetaan salkkuun myös korko-osuutta.

Korkorahastojen pidemmän aikavälin tuotto-odotus ei toki pärjää osakkeille. Mutta ei tarvitsekaan. Nämä sijoitukset ovat minulle mahdollisesti niitä, joihin isommassa rahapulassa kajotaan sitten ensimmäisenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti