keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Ostoja ja odotusta

Tein tänään pieniä ostoja, mutta kyseessä oli vain muutama Stockmannin osake osakeannista. Merkintäsuhde oli 1 uusi osake 18 vanhaa kohti, joten mitään suurostosta ei tällä kertaa tullut tehtyä :)

Muutoin olen edellisen merkinnän ajatuksieni mukaisesti odotuskannalla. Näyttää nimittäin siltä että kurssit kääntyvät laskuun. Ja ennen kaikkea tuntuu siltä.

Painotan sanaa tuntuu, sillä tunnustan uskovani markkinapsykologiaan. Jatkuvasti voimistuneet puheet kurssien kasvun kestämättömyydestä, W-mallisesta talouskasvusta ja "syysdipistä" voivat hyvinkin aikaansaada kurssilaskua.

Toisaalta vaikka uskon nyt hetkelliseen laskuun, en strategiani mukaisesti lähde myymään mitään, vaan odottelen hyviä ostopaikkoja. Tällä hetkellä harkinnassa on monta ehdokasta kunhan hinnat vielä vähän tippuisivat. Seuraavassa muutama potentiaalinen ostokohde, joihin minulla ei valitettavasti ole kaikkiin varaa kerrallaan:


- Talvivaara (Riskiä, kasvupotentiaalia, ja mielenkiintoinen bisnes. Hinnan pitää kuitenkin pudota vielä aika paljon ennen kuin lähden tähän mukaan.)


- Fortum (Osinkoja, osinkoja... Tätä voisi ostaa vaikka heti, elleivät nuo muut vaihtoehdot olisi mielessä.)


- Kiina-ETF (
Riskiä ja hajautusta kehittyville markkinoille)

- US Small Cap -ETF (Hyvin hajautettua kasvupotentiaalia)

2 kommenttia:

  1. Jos haluat hajautusta kehittyville markkinoille suosittelen ennemmin EEM:ää FXI:n sijaan. Toki FXI on OK, jos haluat nimenomaan painottaa Kiinaa. EEM:ssä on paljon muitakin kehittyvien markkinoiden maita.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! Tuollainen laajempi kehittyviin markkinoihin sijoittava ETF on itse asiassa ollut myös mielessä. Toisaalta Kiina-ETF kiinnostaa mikäli markkinat painuvat kovin alas juuri kiinassa. Pitää seurata tilannetta...

    VastaaPoista