tiistai 4. lokakuuta 2011

Taantumaostoja: Metso

Hyvää laskupäivää!

Olen seuraillut viime viikkoina Metson putoamista ja miettinyt ostoja matkan varrella. Nyt kun osakkeen kurssi oli äsken 8 % pudotuksessa, oli pakko napsaista erä edellisten lisäksi. Edelliset ostot olen tehnyt 9 Euron hintaan, sekä aiemmin tänä vuonna vajaalla kolmellakympillä. Kokonaisuudessaan olen vielä Metson omistajana plussalla, mitä ei voi sanoa monesta muusta osakkeesta.

Metson tapauksessa en niinkään tuijota menneisyyteen ja jahtaa finanssikriisin pohjahintoja. Metso on todella hyvin johdettu, kasvava globaali yritys, jonka nykytilanne on erinomainen. Markkinat kuitenkin diskonttaavat synkkyyttä - kurssi on puolittunut kolmessa kuukaudessa! Osa tästä synkkyydestä varmasti toteutuu ja tulevaisuus kertoo kuinka hätäinen olin tässä(kin) ostoksessa.

4 kommenttia:

  1. Onko sinulla muuten käytössä useampi salkku? Tämä kannattaa mikäli ostoja tehdään nouseviin kursseihin ja aikomus on joskus myydä osan osakkeista. Pystyisit myymään esim. kakkos salkkuun ostetut 30€ Metsot ensin, ja holdailla ykkössalkun 9€ Metsoja vaikka tappiin saakka minimoiden verovaikutukset / siirtäen niitä tulevaisuuteen.

    VastaaPoista
  2. Eikös verottaja kuitenkin katso tämän eri tavalla? Tuntuisi jännästi että noin kikkailemalla voisi tehdä, silloinhan kannattaisi joka kerta perustaa uusi salkku, kun tekee ostoja osakkeelle, joita jo ennestään omistaa. En nyt tiedä faktaa, mutta jos joku muu tietäisi? Oudolta kuulostaa jos tuollainen menee ihan lainmukaisesti läpi..

    VastaaPoista
  3. http://salkku.info/verosuunnittelu
    Katso kappale: 'Useita arvo-osuustilejä'

    "Kun olet harrastanut sijoittamista pidempään, niin saattaa olla käytännöllistä avata toinen arvo-osuustili. Useaa arvo-osuustiliä hyväksi käyttäen, voidaan myydä juuri ne saman lajin osakkeet, joista saadaan paras verosuunnittelu hyöty. Tämä onnistuu siis niin, että kun ostetaan lisää jo omistetun yhtiö osakkeita niin ne ostetaankin eri arvo-osuustilille. Näin niitä voidaan myös myydä toisistaan riippumatta. Samalla arvo-osuustilillä verottaja tulkitsisi osakkeet myydyksi aina siinä järjestyksessä kun ne on ostettu.
    Huono puoli tässä on, että joutuu maksamaan useasta arvo-osuustilistä ja näkemään hieman enemmän vaivaa niiden hallinnoinnista. Lisähyötynä tästä tulee myös paremmat mahdollisuudet käyttää hyväksi hankintameno olettamaa.
    Jos yhtiöllä on useita osakesarjoja joiden hinnat ovat lähellä toisiaan, niin niiden hankintoja vuorottelemalla saadaan samanlainen vaikutus kuin kahden arvo-osuustilin käytöllä."

    VastaaPoista
  4. TomaHawk: Yksi salkku tällä hetkellä käytössä. Hyviä vinkkejä, kiitoksia!

    VastaaPoista