maanantai 13. toukokuuta 2013

Bull-markkina jatkuu?

Pelkästään kotimaisiin osakkeisiin keskittyvät sijoittajat eivät välttämättä ole huomanneet että USA:ssa on menossa erittäin vahva ja melko pitkäksikin luonnehdittava bull-markkina.

Vuoden 2009 pohjista alkanut kurssinousu on ollut todella väkevä, osingot huomioivan vuosituoton ollessa yli 26%  ! Bloombergin raportin mukaan tämä vastaa voimakkuudeltaan viimeisen 50 kuukauden menoa 90-luvun lopun teknokuplassa (kts. koko juttu tästä).

Pitäisikö tästä olla huolissaan? Osa markkinakommentaattoreista on sitä mieltä että markkina on ylikuumentunut, kun taas osa on sitä mieltä että kurssinousu voi jatkua sillä arvostustasot ovat yhä järkeviä verrattuna yritysten tuloksiin. Näin siis jenkeissä.

Keskimääräinen nousumarkkinoiden aika USA:ssa on viisi vuotta, ja tämä tulee täyteen ensi keväänä. Pari kysymystä lukijoille:

1) Mikä on näkemyksesi bull-markkinoiden jatkumisesta jenkeissä ja globaalisti?
2) Aiotko sijoittaa osakkeisiin momentumin mukana, vai onko nyt jo aika vähentää ostoja ja kerätä kassaa? Vai jopa myydä?

Oma mielipiteeni asiasta on näkyvissä hieman liioiteltuna edellisessä merkinnässä. Vaikka siis uskonkin elvytysvetoiseen nousuun, aion silti kerätä myös varmuusvaraa sekä korkosijoitusten että täysin likvidin pelikassan muodossa. Näin siis ihan varmuuden vuoksi, vaikka osa mahdollisista osaketuotoista jääkin tällöin sivu suun.

3 kommenttia:

  1. 1. Uskon bull-markkinoiden hyytymiseen ja bearin tuloon ainakin hetkellisesti.

    2. Myymisen aika ei ole periaatteessa koskaan paitsi ehkä eläkkeellä. Odotan selkeää korjausliikettä ja sen myötä arvostustasojen korjaantumista ostotasoille. Kassaa on kerääntynyt jo ostoja varten, mutta sitäkin voi tietysti koko aika kasvattaa.

    Ja sitten loppuun on tietysti laitettava se fakta, että olen lähestulkoon aina väärässä.

    VastaaPoista
  2. TT: Tuota hetkellistä hyytymistä puoltaisi myös tällä hetkellä vallitseva massiivinen velkavivutus jenkkilässä. Jossain vaiheessa lento katkeaa, ainakin väliaikaisesti... Tämähän voi toki tulla vasta esim. ensi vuonna - odottavan aika on pitkä! Itselläkin on tietty varovaisuus takaraivossa, kun sen verran pitkään noustu.

    VastaaPoista
  3. "Sepe" on tänään laskenut parikymmentä pistettä nousun jälkeen, joten jokohan saataisiin se salkuntäyttämisen mahdollistava korjausliike? Mielenkiinnolla odottelen tilaisuuksia, kun käteistä on tilillä roikkumassa..

    VastaaPoista