perjantai 15. marraskuuta 2013

Oppirahat maksussa

Talvivaara hakee nyt siis yrityssaneeraukseen. Varmaa ei ole, että pääseekö yhtiö sinne asti. Konkurssin uhka on todellinen.

Kirjoittelin n. puolitoista vuotta sitten otsikolla "pahimmat sijoitusvirheeni" ja näihin liittyi erityisesti liiallinen suomi-osakkeiden painotus ja tätä kautta silloiset kriisiyhtiö-kansanosakkeet Nokia ja Talvivaara. Pohdiskelin myös kommenteissa tuolloin, että olisikohan kannattavaa realisoida molemmat. En osannut päättää, ja lopulta en tehnyt mitään.

Jälkiviisaana voi todeta, että Nokia kannatti pitää ja Talvivaara olisi kannattanut myydä. Jälkimmäisestä tuli sijoitusurani yksi parhaista oppitunneista ja varmasti kallein sellainen. Jos nyt konkurssiin mennään, niin hintalappu opiskelusta on n. 3500 euroa. Toisaalta Nokiat ovat tällä hetkellä kivasti plussalla (varsinkin kun sitä tuli lisättyä kahden ja puolen euron hintaan viime keväänä). Ihan eivät mene nämä päittäin, mutta voipi olla että jossain vaiheessa, joskus.

Ainakin saan Talvivaarasta sitten verottajalle näytettyä isot tappiot myöhemmistä voitoista vähennettäviksi, jos ei muuta. Tai voihan olla, että omistamani senttiosake palaa joskus kasvu-uralle. No jaa, jotenkin enää ei jaksa tähän uskoa, liekkö kaamosmasennus kyseessä? Seuraillaan tilannetta, enäähän ei ole kuin voitettavaa, sillä alemmaskaan ei oikeastaan pääse. Onneksi osakkaan ei sentään tarvitse ottaa vastuulleen Oy:n velkoja! :)

4 kommenttia:

  1. Ei liity Talvivaaraan.Vieläkö olet ollut odottavalla linjalla että pieni dippi tulee? Sp:kin rikkoo kohta 1800 pisteen....loppu/alkuvuosi yleensä vahva.Meinaatko että vielä noustaan ja ovatko ostot vielä jäissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ostot ovat jäissä, poislukien ETF-kuukausisijoitukset 800 e/kk. Luulenpa että pysyn tällä linjalla hyvän tovin, sillä indeksit rikkovat ennätyksiä ja nousua on pitkään takana.

      Jos nousu jatkuu, niin sekään ei haittaa, sillä sijoitettua pääoma on minulla olemassa joka tapauksessa. Dippejä ja isompiakin laskuja tulee jossain vaiheessa. Epävarmaa on vain että milloin :)

      Poista
  2. Tarinasi on kutakuinkin identtinen omani kanssa paitsi että keväällä 2012 ryhdistäydyin, vaihdoin nettivälittäjään ja sittemmin myin sekä Talvivaaran että Nokian pois.

    Yhteensä turskaa tuli 5500 egeä. Tänä vuonna ne voi vähentää voitoista, joita on kuin epähuomiossa syntynyt.

    Nokian myynti kahden euron pinnassa (1,99) oli pitkään suunniteltu liikku. Pidin periaatteesta kiinni ja jälkikäteen ajatellen pieleen meni. Oppirahat kuitenkin myös opettavat. Yhden opin sain jo 1980-luvulla kun menin pöllöyksissäni takaamaan hyvän kaverin autolainan ja maksoin sen kokonaan sitten. Pääsin aika halvalla.

    -Ellei tuota tapausta olisi ollut, olisin tällä hetkellä todennäköisesti velkavankeudessa jonkin todella ison kuprun jälkeen. Sen verran holtitonta luotonanto 1980-luvulla oli.

    Eli kiitä opista ja pidä hyvänäsi...

    VastaaPoista