maanantai 27. kesäkuuta 2016

Pari pikkuostoa OMX-H:sta Brexit-dipistä

Edellisessä postauksessa uumoilin että tekisin kotipörssistä pari ostosta kun Suomen markkinat avautuvat Brexitin punaamina. Avausdippi oli lopulta varsin maltillinen.

Yhtä kaikki, tein kaksi ostosta joita olen jo aiemmin suunnitellut. Ostin n. 1000 euron erät sekä Stora Ensoa ja Constia. Stora dippasi ennakoidusti oikein kunnolla ja ostin sitä kurssiin 7.16 euroa. Stora on nostanut osinkojaan vuodesta 2010 lähtien ja kurssi on viime aikoina muuttunut houkuttelevammaksi. Consti taas on uusia pörssitulokkaita, joten pidempää historiaa ei ole. Toimiala kuitenkin houkuttelee. Korjausrakentaminen tulee olemaan kasvuala suomessa, Brexit tai no Brexit. Ostin Constia n. 1000 euron erän reilun 11 euron kappalehintaan.

Mitä seuraavaksi? Jos dippi jatkuu, niin kassaa löytyisi n. kymppitonni. Epäilen kuitenkin, että en pääse kassaa vielä käyttämään, sillä elvytysralli jatkuu ja Brexit-kuviossa voi tulla jopa täyskäännös. Politiikka on yllättävää. Seurataan tilannetta.

11 kommenttia:

  1. useimmitenväärässä27. kesäkuuta 2016 klo 11.42

    Nordea houkuttaisi kovasti, mutta kun menin tekemään itselleni osto-ohjelman 7.74 euroon eli nyt osingon jälkeen pitäisi pudota 7.1:n asti ennen kuin liipaistaan. No, positiivisena puolena kassaa säästyy jos jatkossa mennään vieläkin alemmas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Nordea enää kaukana tuosta ole. Pääset kohta ostoksille :)

      Poista
    2. useimmitenväärässä6. heinäkuuta 2016 klo 15.29

      Reilu viikko meni :)

      Poista
  2. Hmm. Lasku on jatkunut iltaa kohti. Katsotaan josko saataisiin vielä toinen rysäyspäivä tällä viikolla. Esim. Sampoa alle 30 euron, miltä kuulostaisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jo kiinnostaa sampo, mutta täytyy malttaa vielä.Jos tosiaan alle 30 niin pakko ostaa suht iso satsi.Ostatko muuten aina noin 1000e vaiko välillä suuremmilla?

      Poista
    2. Nykyään olen ostanut juurikin 1000 euron erissä... Joskus voisi ostaa isomminkin, mutta silloin kassa loppuisi aika nopeasti :)

      Poista
  3. Itseeni kyl hieman yllättää tömmöset pudotukset. Eikai mailmantalous tämmöseen kaadu? Noh onneks sauna viä lämpee normaalisti koivulla ja altaassakin mukavat 22c vaikka vettä sataa. T: pantti

    VastaaPoista
  4. Henkka ja maukka ja handeli mulla tähtäimessä. Suomen börsä ei paljoa mulla nappaa.

    VastaaPoista
  5. Hei,
    Kiinnostava blogi,
    Onko mahdollista ottaa yhteyttä sähköpostiksi?

    Terv.

    VastaaPoista
  6. Appealing and motivating. Saunas are useful. Want extra data.   saunajournal.com

    VastaaPoista