keskiviikko 24. elokuuta 2016

Lisäosto: Citycon

Ostin tänään 400 kpl Cityconia kurssiin 2,28 euroa/osake, entisten 600 kpl lisäksi. Edellisessä postauksessa mietiskelin jenkkifirmojen ostamista, mutta pohdiskelin myös muita vaihtoehtoja ja päädyin lopulta tuttuun kotimaiseen vaihtoehtoon.

Citycon on kiinteistösijoitusyhtiö, joka omistaa ja hallinnoi kauppakeskuksia Pohjoismaissa ja Baltiassa. Citycon on hiljattain siirtynyt kvartaaliosinkoihin ja on tänä vuonna maksanut niitä tahdilla 4 senttiä per kvartaali. Vuotuiseksi osingoksi muutettuna tämä tekee 2,28 euron kurssihinnalle 7% osinkotuoton. Kun rahan tuotto tilillä on tätä nykyä lähellä nollaa, on 7% osinkotuotto pienen volatiliteetin osakkeella varsin houkutteleva diili. Itselläni on käteiskassa noussut jo yli kymppitonnin, joten osinkoyhtiöön sijoittaminen tuntui nyt luontevalta.

Nyt kun merkintäpalkkiot ovat viime aikoina puhuttaneet kovasti, niin pohditaan nyt tässä myös merkintähintaa. Tein merkinnän Osuuspankin arvo-osuustililtä, jossa säilytän kaikkia kotimaisia osakkeita. Merkintäpalkkio oli tasan 8 euroa, eli n. 0,9% 912 euron ostohinnasta. Aiemmin osuuspankki oli muistaakseni hieman kalliimpi, sillä merkintäpalkkio oli 8 euron minimipalkkio + pienehkö prosenttiosuus oston hinnasta. Tällä uudella hinnoittelulla yli tuhannen euron tai vaikkapa muutaman tuhannen euron ostokset tulevat omasta näkökulmastani sen verran edulliseksi, että en ainakaan nyt katsele muualle. (kyllä, muu pankkiasiointini on Osuuspankissa, joka edistää tätä asiaa mukavuussyistä)

Jatkossa yritän kasvattaa käteiskassan 15 000 euroon, kuten alkukesästä suunnittelin. Tämä onnistunee loppuvuoden aikana, ellei markkinoilla tapahdu kunnon dippausta, jolloin käteiskassa pääsisi vihdoin töihin.

8 kommenttia:

  1. Osinkoyhtiö lienee väärä termi Cityconin yhteydessä...

    Cityconin tulos 2015 per osake 0,14 ja nettokassavirta 0,13 per osake. Eli jos jakaisi nykytahdilla tuon 0,04/kvartaali (joka ei edes ole 0,04c vaan 0,0375) osinkoa, niin tulos ja kassavirta eivät lähellekään kata osinkoa.

    Tästä syystä eivät olekaan jakaneet osinkoa vaan lähes pelkästään pääomanpalautuksia. 2015 osinkoa oli 0,01 EUR ja pääomanpalautusta 0,14 EUR.
    Tänä vuonna sama tahti on jatkunut:
    euroa/osake Maksupäivä
    Osinko 0,01 29.3.2016
    Pääoman palautus 0,0275 29.3.2016
    Pääoman palautus Q2 0,0375 30.6.2016


    Olethan huomioinut/ymmärtänyt tämän?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Olen kyllä huomannut että iso osa Cityconin osakkaille maksettavasta tulosta on pääomanpalautusta eikä osinkoa. Olin tässä hieman epätarkka, pahoittelut.

      Myös analyysitalot näyttävät sekoittavan nämä keskenään, kuten Inderes viime kuussa kommentoidessaan Cityconin korkeaa "osinkotuottoa":

      http://www.salkunrakentaja.fi/2016/07/inderes-citycon-tarjoaa-korkeaa-osinkotuottoa-matalalla-riskilla/

      ”Citycon maksaa osingon neljä kertaa vuodessa ja lähivuosien osinkotuotto on korkea noin 6,8 %. Kasvavan tuloksen, suhteellisesti matalan arvostustason, maltillisen riskiprofiilin ja vahvan osinkotuoton takia näemme osakkeessa maltillista lyhyen tähtäimen nousuvaraa.” (tämä siis pätkä Inderesin analyysistä)

      Kommenttisi sai minut miettimään, että onko asiasta nyt siis syytä olla enemmän huolissaan? Yllä olevassa Inderesin kommentissa ei "osinkojen" (=osingot + pääomanpalautus) taso tunnu huolestuttavan, vaan päinvastoin niiden odotetaan nousevan.

      Verotuksellisesti pääomanpalautuksia kohdellaan nykyään kuin osinkoja, eli tämä osaltaan varmasti lisää näiden sekoittumista toisiinsa: "Vuodesta 2014 lähtien maksetut pääomanpalautukset nimittäin verotetaan samalla tavalla kuin pörssiyhtiöiden osingot eli samalla prosentilla ja heti maksuvuonna. Niitä ei tarvitse enää muistella ja laskea, kun myy osakkeen."

      Lähde:
      https://www.taloustaito.fi/Teemat/TT-Blogi/Blogit-2014/Muistitko-tarkistaa-vihoviimeiset-paaomanpalautukset/

      Vesa, palatakseni kysymykseesi: tunnustan että en ole erityisesti huomioinut tätä asiaa, enkä ole perehtynyt pääomanpalautusten ja osinkojen väliseen dynamiikkaan. Ehkä pitäisi! Voisitko siis kertoa vähän lisää, mitä vaikutuksia tällä nyt on Cityconiin sijoittavalle, tai Cityconille?

      Poista
  2. Tuttu "kotimainen"=Israelilainen raha😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, näitä allekirjoittaneen tekstejä näköjään luetaan kuin piru raamattua :) No nyt Cityconilla on israelilaisen rahan lisäksi lisää suomalaisia pikkukolikoita mukana omistajissa :)

      Poista
  3. Kiinnostaako Fiskars? Hieman off topic, mutta osto alkoi houkuttaa. Cityconia on jo. 2017 voi kyllä tulla kunnon rommi alas jenkeistä alkaen, malttaisi vaan kerätä kassaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin ajattoman ja perusvarman oloinen firmahan tuo Fiskars tuntuu olevan, ja osinkotuottokin kohtuullinen.

      Tässäkin on vähän sama "ongelma" kuin monessa muussa ostocasessa. 10-vuoden kurssikäppyrää katsoessa tuntuu että ajankohta ei ole paras mahdollinen. Tämä on tietysti jälkiviisautta, ja tulevaisuuden kehitys voi silti olla kohdillaan.

      Itse en varmaankaan ole Fiskarsia tai mitään muutakaan yksittäistä osaketta ole hetkeen lisäämässä, sillä yritän kasvattaa käteiskassan 15 Keuroon.

      Poista
  4. Tässä muuten Henri Elon tuoreehkoa analyysia Cityconista:

    http://blog.kauppalehti.fi/80-plus-paivassa-osakesijoittajaksi/citycon-kasvoi-pohjoismaiseksi-kauppakeskusjatiksi

    Ps. Henrikin kutsuu Cityconia "osinkopaperiksi" :)

    VastaaPoista
  5. Cityconilla saa hyvin maahajautusta muualle Pohjolaan ja Baltiaan, ei olla yksin Suomen varassa.

    VastaaPoista