sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Vuoden 2010 tilinpäätös

Vuosi 2010 ei ollut sijoittajalle yhtä hulppea kuin sitä edellinen. Osakemarkkinoilla on silti todellakin kannattanut olla mukana. Seuraavassa tarinaa salkkuni kehittymisestä vuoden 2010 aikana.

Sijoitukset ja arvonkehitys

Tein tänäkin vuonna uusia sijoituksia suunniteltua enemmän. Hankin vuositasolla uutta sijoitusomaisuutta 15637 euron edestä, eli 1303 eurolla kuukaudessa. Jälkikäteen olen tyytyväinen panostukseeni, sillä vuoden aikana hankitut sijoitukset ovat tuottaneet varsin hyvin.

Suurin osa salkun arvonnoususta 2010 koostui näistä uusista sijoituksista. Kurssinousujen osuus arvonnoususta oli 6023 euroa. Kokonaispääoma kasvoi täten viime vuonna yhteensä 21660 euroa eli 78 %.

Mukavaltahan se tuntuu, kun salkun markkina-arvon sai lähes tuplattua! Jatkossa tämä ei taida onnistua enää, vaan mennään enemmän markkinavoimien mukana. Alla olevasta kaaviosta näkyy salkun pitkän aikavälin arvonkehitys (pl. osingot).


















Portfolio 

Alla olevasta kuviosta (klikkaa suuremmaksi) näkyy salkun tämänhetkinen jakauma. Kehittyvät markkinat (DB-X:n ETF:t) ovat noin viidennes salkusta, joka on pidemmän aikavälin tavoitearvoni. Muita suuria ETF-sijoituksia on Jenkkiläisissä pienyhtiö/arvo-osakkeissa ja puhtaassa energiassa. Loppuosa salkusta koostuu laajalti hajautetuista kotimaisista osakkeista, sekä tässä vaiheessa hyvin pienestä osuudesta korkorahastoja.
























Sijoitusvuosi 2011

Odotan alkavalta vuodelta suurinpiirtein samanlaista sijoitusvuotta kuin mitä 2010 oli. Eli epävarmuutta ja kurssiheiluntaa, mutta loppujen lopuksi positiivisena päättyvää vuotta. Jatkan siis edelleen sijoitussuunnitelman mukaisesti kohti tavoiteallokaatiota pyrkien tekemään ostoksia sopivissa väleissä. Tämä tarkoittaa ensinnäkin vähittäistä korkosijoitusten lisäämistä. Tavoitteenani on nostaa korkosijoitusten osuus salkusta lähemmäs 20 % asteittain tulevien parin vuoden aikana. Lisäksi pyrin vähentämään kotimaisten osakkeiden painoarvoa salkusta muihin sijoituslajeihin (mm. ETF:t) kohdistuvien lisäostojen kautta.


Mukavaa sijoitusvuotta 2011!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti