perjantai 8. tammikuuta 2021

Cleantechin vuosikymmen? Uusi sijoitus Romeo Poweriin

Uudistuva energia ja cleantech ovat molemmat kiistämättömiä megatrendejä, mutta niiden suosio ainakin mitä pörssikursseihin tulee, tuntuu olevan varsin syklistä. Näinhän on toki muidenkin teknologiamurrosten osalta - esimerkiksi tekoäly on ollut monta kertaa suosiossa ja taas unohtunut.

Clentech-buumi oli viimeeksi hurjimmillaan 2007 aikoihin, juuri ennen finanssikriisiä. Finanssikriisin jälkeen palattiin takaisin tasaisempaan menoon ja esimerkiksi USA:ssa on ollut politiikassa vastatuulta. Trumppilainen näkemys energiantuotantoon on ollut varsin hiilimyöteinen ja konservatiivinen, vaikka firmat ja osavaltiot ovat toki edenneet tästä huolimatta.

Ajat ovat kuitenkin muuttumassa. Maailmalla on menossa vetybuumi - tai ehkä hypesyklin ensimmäinen aalto. Teslasta ei tarvitse edes mainita. Toisaalta sähköistyminen ("electrification") kaikkialla ja seimerkiksi liikenteessä on erittäin todellinen ja juuri nyt konkreettinen ilmiö.

Cleantechin vetovoimasta todistaa hyvin sijoitukseni PZD-ETF:ään (Invesco Cleantech ETF). Tätähän ei ole saanut ostaa enää vähään aikaan koska se on USA:ssa listattu ETF, eikä eurooppalaisten vähittäisostajien saatavilla. Ostin PZD:tä aikanaan kolmena eri vuotena: 2011, 2012 ja 2013. PZD:n kurssigraafista näkyy hyvin miten kärsivällisyys on lopulta palkittu. Suuri osa tuotosta on tullut lähivuosina, erityisesti covid-kriisin jälkeen.










Alkuperäinen sijoitukseni PZD:hen on kasvanut 8993 eurosta 31652 euroon (tuotto 215%)!

Nyt kun Biden sai jenkkipolitiikassa "värisuoran" eli valkoisen talon, senaatin sekä edustajainhuoneen hallinnan (joskin niukasti), odotan cleantechille erinomaista vuosikymmentä tästä eteenpäin. USA:n lisäksi cleantechiin panostavat erittäin vahvasti myös Kiina ja Eurooppa (joka on ollut tässä edelläkävijä). Olen tyytyväinen että minulla on isohko sijoitus PZD:ssä, mutta sen lisäksi yksittäisen yritykset toki kiinnostavat. 

Tein eilen illalla sijoituksen mielenkiintoiseen pörssitulokkaaseen Romeo Poweriin, joka tuli jenkkipörssiin ns. SPAC:in kautta, eli pörssilistattiin eräänlaisen etukäteen kerätyn rahastokuoren kautta. Romeon itsenäinen pörssitaipale alkoi aivan viime vuoden lopussa.

Romeo Power valmistaa sähköautojen akkuja, mutta toisin kuin monet kilpailijansa, se keskittyy rekkojen ja linja-autojen akkuteknologiaan. Romeo Power mainostaa akkujensa olevan "highest energy density" eli erityisen "energiatiheitä". Tämä on erityisen tärkeää sähköakkuliiketoiminnassa.

Romeo Powerin pörssitaival on ollut varsin villi. Aluksi oli lentävä lähtö, huiput löytyivät reilusti yli 30 dollarin kohdalla, ja sieltä on tultu alas 20 USD kieppeille. Itse ostin osaketta kurssiin 20,45 USD/kpl n. 1850 USD edestä.

Tulen jatkossa seuraamaan cleantech-sektoria erityisellä mielenkiinnolla. Olisi hyvin kiinnostavaa olla mukana "vetyvallankumouksessa", mutta monet sektorin yritykset kuten Plug Power ovat lähteneet niin hurjaan kurssinousuun, että en ole uskaltanut lähteä mukaan. Tämä hidastelu voi toki koitua virheeksi. Toisaalta odotan että vetyosakkeet ja moni muu erittäin kovassa nousussa oleva firma saattaa tehdä isoja korjausliikkeitä tulevaisuudessa. Ja onhan minulla vanha kunnon Fortum isolla painolla salkussa (AOT:llä 9000 euron edestä, OST:llä yli 10k tällä hetkellä), joka on mukana energiatransitiossa tavalla tai toisella.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen uusi tuttavuus tämä RMO. Oletko tutustunut viime vuoden lopulla cleantech apajille samalla tavalla listautuneeseen Eos Energyyn (EOSE)? Eosin sinkkiakkuteknologia ei suoraan kilpaile litiumpattereiden kanssa mutta markkinapotentiaali vaikuttaa silti valtavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, en ollut tähän tutustunut. Näyttää todellakin potentiaaliselta. Ja siltä että moni on tätä mieltä osakekurssin perusteella :)

      Laitetaan seurantaan. Kyllä tätä voisi ostaa jos hinnat vaikka tulisivat alas reilusti.

      Poista