lauantai 3. huhtikuuta 2021

Puolen miljoonan salkku - tavoite täynnä! Nyt muuttuu moni asia

Alussa oli unelma. Taloudellinen riippumattomuus.

Blogia aloitellessa taloudellisen riippumattomuuden raja kulki vaatimattomasti 200k sijoitusomaisuudessa ja velattomassa asunnossa. Nämä tavoitteet asetin vuonna 2010. Tuohon aikaan olin aloittelemassa vakituisempaa työuraa ja sijoituksiin alkoi jäädä ylimääräistä. Elin erittäin niukasti ja rahankäytössä prioriteetti oli säästämisessä ja sijoittamisessa. Asuntolainan lyhennys oli viritetty korkealle ja loput rahat menivät sitten osakkeisiin.

200 000 euron salkkuun ja asuntolainan maksamiseen menikin sitten varsin pitkään. Valtava määrä työntekoa, sijoituksia, kärsivällisyyttä ja blogikirjoituksia seurasi tulevina vuosina. Lopulta saavutin unelmani alkuvuodesta 2017. 200k oli sellainen luku mikä oli jostain syystä pyörinyt mielessä, ehkä siksi että moni taloudellisesta riippumattomuudesta blogannut oli asettanut sen teoreettiseksi minimitavoitteeksi salkulle jonka avulla voisi jotenkuten elättää itsensä.

Nälkä kasvaa tunnetusti syödessä. Kun ensimmäinen tavoite oli saavutettu vuoden 2017 alussa, asetin saman tien tavoitteeksi puolen miljoonan salkun. Sijoittaminen tuntui ja tuntuu edelleen mukavalta, etenkin kun maalitolppa siirtyy kauemmas tulevaisuuteen. Iso osa sijoittamisen viehätyksessä minulle on unelmointi, ei niinkään nykyhetki. Niinhän se taitaa olla monessa muussakin jutussa.

Puolimiljoonaa pääomaa. 500 k. 500 000 euroa. Ei siitä mihinkään pääse - onhan tämä aika hurja tunne kun yli vuosikymmenen pituinen matka on saapunut maaliin. Vaikka kyseessä on vain yksi luku muiden joukossa, on se itselleni merkittävä. Edellisessä blogikirjoituksessa summatessa Q1:stä oli tavoite melkein täynnä, mutta salkun päivitystä seuraavan päivänä sitten heilahtikin jo muutamalla tonnilla yli.

Puolen miljoonan salkku johtaa isoihin muutoksiin. Tämä on asia jota olen miettinyt jo pidempään.

Siteeraan merkintääni viime lokakuulta kun 400k tuli täyteen:

Jos ja kun 500 k on täynnä, tulee mietinnän paikka. Itselleni osakesijoittaminen on ollut taloudellisen riippumattomuuden projekti. Nyt kun tavoite on hyvin lähellä (tai jo saavutettu?) niin olen alkanut miettiä muita tapoja käyttää rahoja kuin jatkuva ja omiin kuukausittaisiin tuloihin verrattuna erittäin suuri sijoitusaste. Aika hurja ajatus, vai mitä? :)

Puolen miljoonan salkku (tai vaikka tämä 400 k) nousee jo ihan mukavasti omalla painollaan. Voisin periaatteessa alkaa käyttää ylijääviä ansiotuloja muihinkin kohteisiin. Näin olen toki tehnyt jo nytkin, mutta sijoitusastetta voisi merkittävästi myös laskea. Ongelmana on lähinnä se, että mihin sitä rahaa sitten käyttäisi, kun nykyinenkin elämäntyyli tuntuu ihan mukavalta?

Lupaan (itselleni) että puolen miljoonan salkun tullessa täyteen teen merkittäviä muutoksia sijoitusstrategiaan ja samalla "elämänstrategiaan". Näitä ehtii onneksi vielä haudutella. Minulla on sellainen tuntuma, että seuraava sata tonnia ei välttämättä täyty ihan yhtä nopeasti kuin edellinen.

Jälkikaneettina yllä olevaan todettakoon, että matka 400k:sta puoleen miljoonaan toteutui sitten puolessa vuodessa. Eli se siitä haudutteluajasta :) Nyt on siis aika muutoksille.

Sijoitusstrategia

  • Kuukausittaisten sijoitusten määrä laskee merkittävästi: Nykyisestä 1700 eurosta kuukaudessa 800 euroon. Jatkossa sijoitan kuukausittain 200 euroa neljään eri ETF:ään Nordnetin kk-ohjelman kautta: IUSN, WTI2, DX2D, ICGA. Eli samoihin kuin tähänkin asti, mutta pienemmällä summalla.  Käteen jää siten lähes tonni enemmän kuukausittain. Tästä varmasti osa tulee sijoitettua, mutta tarkoitus olisi käyttää rahaa enemmän myös muihin asioihin.
  • Entä jos salkku laskee alle 500k? Tämä on ihan merkittävä mahdollisuus, markkinat ovat lievästi sanottuna kuplaiset tällä hetkellä. Voihan olla että salkku laskisi vaikka alle 400 tonnin. Tässä tapauksessa luonnollisesti kasvatan sijoituksia ja pistän kaiken irtoavan rahan markkinoille. Niin pitkään kuin salkku pysyy puolen miljoonan yläpuolella, kerrytän kassaa ja otan rennosti.

Elämänstrategia 

  • Töiden määrä: Let's face it. Töitä on tullut tehtyä. Pidän töistäni, mutta niihin käytettävä aika pyörii viikottain 40-60 tunnin välillä. Töistä saatava ansio on ostittain riippuvainen niihin käytetystä ajasta, joten sikäli ajankäyttö ei "harmita". Lisäksi pidän työstäni. Silti, mitä vanhemmaksi tulee (olen vielä reilusti alle nelikymppinen), alkaa arvostamaan muita asioita. Ainakaan rahan takia minun ei tarvitse töissä käydä. Selvästi siis seuraava steppi on siirtyä pikkuhiljaa 30-40 tunnin työviikkoihin, ja myös pitää useammin ja pidempään lomia. Lupaan ainakin yrittää :)
  • Mitä tilalle? Lisää perheen kanssa olemista, ystäviä, harrastuksia, liikuntaa, matkailua, luonnossa oleilua. Laiskottelua! Ei ainakaan missään nimessä vapaa-ajan hyödyntämistä lisätienestien hankkimiseen. Silloin kun on tarpeeksi varallisuutta, ei kaikkea aika tarvitse kuluttaa tuottavasti. Eikä tietenkään muulloinkaan. Itselläni on kuitenkin ollut melko päämäärätietoinen meininki jo pidemmän aikaa, eli "laiskottelun" ja ihan vaan olemisen opetteleminen on tärkeää.

Blogi jatkaa kuten ennenkin ja eiköhän se miljoonan euronkin rajapyykki vielä ylity. Mutta minkäänlaista stressiä en asiasta aio ottaa. Kiitos kaikille lukijoille jos jaksatte seurata & kommentoida jatkossakin.

28 kommenttia:

  1. Hei. Kiitos blogistasi, erittäin mielenkiintoinen. Haluan alkaa ostaa osakkeita ja ETF. Missä on paras paikka tehdä tämä mielestäsi? Kiitos, Terveisin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys. Itselläni on arvo-osuutilit sekä OP:ssa että Nordnetissa. Nordeakin taitaa olla ihan hyvä. Eli enemmän kiinni siitä mikä on itsellesi helpointa. Nordnet on hyvä jos haluaa kuukausisäästää ETF:iin.

      Poista
    2. kiitos paljon että vastat
      Mutta jos haluan aloittaa 2000 eurosta. Osta 3 kertaa (osake tai ETF) kuukaudessa, minun on maksettava 21 euroa, 21-12 =252euro Onko tämä normaali hinta aloittelijalle?
      Terveisin

      Poista
    3. Ei se välttämättä noin kalliiksi tule.

      Esim. Nordealla taitaa osakkeita saada 1% ostopalkkiolla, tyyliin 100 euron osto 1 euroa, 200 euron osto 2 euroa jne. Eli 2000 euron ostoilla voisit päästä 20 euron kuluihin...

      Ja Nordnetilla voi ostaa kuukausittain ETF:iä 2,5e kuukausikuluilla. (aiemmin oli ilmainen)

      Poista
  2. Näinhän se menee, että jossain vaiheessa prioriteetit muuttuu kun varallisuus kasvaa tarpeeksi isoksi.
    Nm. 700k+

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Uskoisin että prioriteetit muuttuvat myös iän myötä. Omalla kohdallani varmaan on kyse molemmista.

      Poista
  3. Mahtava saavutus! Antaa itsellenikin uskoa, että tosiaan aikanaan nuo numerot vain tulevat vastana, kunhan jaksaa töitä tehdä ja jatkuvasti sijoittaa. Mielenkiinnolla seuraaminen jatkuu, miten hommasi kehittyy. Olisi myös mielenkiintoista tietää, mitä ajalla teet tulevaisuudessa, jos vähennät työtunteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eiköhän se puoli milliä tule sinullakin vastaan yllättävän nopeasti, markkinakehityksestä riippuen toki. Sijoittamista kun harrastaa jatkuvasti, niin vaurastumiselta on vaikeaa välttyä.

      Toinen puoli on ansiotulot ja niiden kehittäminen, mihin sinäkin olet panostanut vahvasti. Oma polkuni on ollut aika saman tyyppinen: samalla kun tulot ovat nousseet, olen nostanut sijoitettavia summia ajan myötä. Sikäli mennään ihan samoilla raiteilla, minä olen vain muutaman vuoden edellä :)

      Uskoisin, että ei ole vaikeuksia keksiä tekemistä jos aikaa vapautuu lisää. Kesämökki voisi olla kiva, ja siihenhän saa tunnetusti aikaa upotettua :)

      Poista
  4. Onnittelut - 500k€ on kova salkku 👍

    VastaaPoista
  5. Todella hieno saavutus sinulta! Tosiaan 500k€ alkaa olemaan jo summa, jolla on todellista merkitystä tavalliselle palkansaajalle ja FIREn tavoittelijalle. Projektin alussa tavoitteesi oli 200k€, mutta ensimmäisten askelmerkkien on oltava realistisia motivaation ylläpitämiseksi.

    Sijoittamista kannattaa ehdottomasti jatkaa, jos se on mahdollista. Kovemmat tulot parantavat elämänlaatua valinnanvapauden lisääntyessä jatkuvasti. Pörssin vaihtelun ja elämäntilanteiden muutoksista johtuen pidän +50% varallisuutta välttämättömänä tavoitteen päälle jottei joudu tekemään paniikissa huonoja ratkaisuja.

    Töiden vähentäminen kuulostaa järkevältä koska tuo 40-60h viikossa kuulostaa korvaani järjettömältä verrattuna omaan 36h30min kolmena päivänä viikossa, joka sekin on ehdottomasti liikaa. Tämän vuoden aikana tulen siirtymään 6kk töitä ja 6kk vapaata rytmiin perhevapaiden avulla.

    Nuorena itsekin tein valtavasti ylitöitä ja pidin useampaa työtä samaan aikaan. Valitettavasti noita aikoina ei sijoittamisella ollut elämässäni sijaa, vaan kuvittelin kovalla työllä ja ansioilla saavuttavani jotain. Kunpa olisin tuolloin ymmärtänyt kuinka väärässä olin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!

      Sijoittaminen jatkuu ilman muuta, mutta tarkoitus olisi antaa salkun kasvaa vähän enemmän omalla painollaan kuin ennen. Pääomaa ei ole tarkoitus syödä. Eli sikäli salkun tuplautuminen esim. 10 vuodessa, vaikka mitään ei tekisi, ei ole mahdotonta.

      Oma kehityskohde on ennen muuta tuo valinnanvapauden soveltaminen, nyt kun siihen tarvittava taloudellinen selkänoja on saavuttettu. Kyse on käytännössä täysin omista valinnoista. Urasuuntautuneena ihmisenä ne omat valinnat ovat usein edistäneet enemminkin töiden tekemistä kuin jotain mutta. Mitään en kuitenkaan kadu, sillä olen tällä matkalla viihtynyt oikein hyvin. Mutta prioriteetit muuttuvat ja hyvä niin :)

      Poista
  6. Onnittelut tavoitteeseen pääsystä itselläni on vielä matkaa mutta mukava seurata muiden onnistumisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista!

      Muiden seuraaminen on hyvä tapa motivoitua itse. Alunperin aloitin sijoittamisen ja blogin juuri näistä syistä. Onneksi tuli seurattua ja aloitettua :)

      Poista
  7. Onnea! Olen seuraillut blogiasi melkein alusta asti ja myös itsekin sijoittanut silloin tällöin siinä samalla. ETF-painotteinen salkku tuottanut myös yli 100%.

    Salkkuja vertaillessa huomaan konkreettisesti hyvin miten tärkeää on jatkuva sijoittaminen, ja aikaisin aloittaminen, itselläni sijoitussummat ovat olleet paljon maltillisempia (rahaa on mennyt asuntoihin ja muuhun elämiseen).
    100k€ silti kasassa mutta huikeaa huomata että kun itselläni siihen meni 10 vuotta, sinun salkkusi kasvoi saman verran "itsekseen" vain puolessa vuodessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiva kuulla että olet ollut mukana alkuajoista lähtien.

      Jatkuva sijoittaminen ja ajoissa aloittaminen - kyllä, nämä ovat hurjan tärkeitä. Itsellänikin meni erittäin kauan saada ensimmäinen 100k kasaan, mutta sitten homma on alkanut pikkuhiljaa nopeutua kun aika ja korkoa korolle ilmiö tekevät tehtävänsä. Nykysalkulla nousut ja laskut ovat sitten jo absoluuttisissa summissa aika dramaattisia.

      Tsemppiä sinulle jatkoon! 100k indeksi/ETF-painotteinen salkku on sen verran hyvin hajautettu, että se tuplaantunee aina 5-10 vuoden välein ihan itsekseenkin, kun vaan jaksaa odotella... :)

      Poista
  8. Hei! Aloitin sijoittumisen v. 1999. Itse olen nykyään ns. Passiivinen sijoittaja. Kuitenkin olen sijoittanut lähes puolet salkustani Pyn Eliteen vuodesta 2003 ja realisoimaton tuotto on ollut kohtuullista. Tienasin aikoinani todella hyvin tekemällä ihan älyttömän paljon töitä ulkomailla vuokratyövoima eri yrityksissä. Sijoitin lähes kaiken pörssiin+osingot n. 3 vuoden aikajänteellä. Nyt olen pari vuotta käyttänyt osingot omiin tarkoituksiini ja matkan varrella olen ostellut pari uutta autoa ja maksellut asuntovelat jo aikaa sitten pois. En ole mitenkään asiantuntija vaan lähinnä musta tuntuu sijoittaja. Nyt salkkuni on 535 t ekiä. Sijoitusalkupääoma oli yhteensä n. 200t eur. En ymmärrä miksi ei muut tavalliset duunarit aloita sijoittamista? Tämä on helpoin tapa vaurastua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Hieno tarina!

      Ajoissa jos aloittaa ja sijoittaa riittävällä hajautuksella, niin kovin pahasti ei voi mennä pieleen.

      Sinulla on hieno esimerkki siitä, miten sijoittaminen voi tuoda taloudellista riippumattomuutta ihan kenelle tahansa, ainakin pidemmän ajan kuluessa.

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Heikki Vai kirjoitti: "Sijoitusalkupääoma oli yhteensä n. 200t eur. En ymmärrä miksi ei muut tavalliset duunarit aloita sijoittamista? Tämä on helpoin tapa vaurastua! "

    Jep jep, joka duunarillahan onkin laittaa 200k sijoitusalkupääomaksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkupääoma voi tulla monesta paikasta, kuten perinnöstä jne...

      Mutta totta puhut, harvoin tuollaisia alkupääomia löytyy. Heikin postauksen perusteella vaikutti säästetyiltä ansiotuloilta, joka on aika iso summa! :)

      Itse aloitin nollasta, tai oikeastaan miinuksen puolelta, kun otin aikanaan asuntolainaa muistaakseni 2007 aikoihin. Siitä sitten kuukausi kerrallaan on lainat makseltu ja salkkua kasattu.

      Poista
  11. Onnittelut saavutuksesta! Teikäläisen blogi on näytellyt suurta osaa meikäiläisen sijoitusuran alkutaipaleella 2015. Tätä kautta loin ensimmäiset suuntaviivat omalle sijoitusuralleni. Oma salkku ylitti juuri 200k€, joten perästä tullaan. :)

    -Teemu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teemu!

      Kiva kuulla että blogini innosti sinua alkumatkalla. Samoin oli asia itsellänikin, kun lueskelin KTR:än blogia aikanaan :)

      200k on komea salkku, onnittelut siitä ja tsempit jatkoon!

      Poista
  12. Onnea saavutuksesta, komea salkku. Taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa eri ihmisille kovin eri asiaa. Netissä moni julistautuu taloudellisesti riippumattomaksi alle puolen miljoonan salkulla, itselläni on kasassa 1,7 miljoonaa enkä uskalla vielä töitä lopettaa.

    Eli usein käy niin että nälkä kasvaa syödessä. Oma tavoite on vielä miltsi lisää niin sitten riittää. Reilut 2,5 miljoonaa riittää siihen että voi perheen kanssa matkustellakin vaikka pörssi romahtaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!

      Taloudellista riippumattomuutta on tosiaan monenlaista. Haluttu elintaso vaikuttaa tähän tosi paljon. Mainitsit perheen kanssa matkustelun. Itselleni riittäisi totta puhuen kengännauhabudjetin kotimaanmatkat, mutta tästä voi olla perhe eri mieltä :)

      Toinen juttu on esim. se, että puolisoni käy töissä ja saa ihan hyvää palkkaa. Voisin "siipeillä" salkkuni kanssa mukana teoriassa, käytännöstä en tiedä miten siihen suhtauduttaisiin. Ehkä pitäisi kokeilla :)

      Koko perheen elättävä salkku pitääkin tosiaan olla ihan eri kokoluokkaa. Varmaan 2M olisi siihen sopiva, varsinkin jos tarvitaan reipas matkabudjetti, autobudjetti, kesämökkiä jne.

      Poista
  13. Keskimääräisen osaketuoton ollessa 7 % niin 500ke salkulla saisi 35ke vuodessa. Kyllähän sillä jo elää kun ottaa rauhassa :) Onnea siis vaan!

    Itse 42v ja sijoittamiset aloitin (liian) myöhään. 100ke salkku on joskin pystyn hyvien tulojen takia noin 1000 euroa kuussa sijoittamaan. Yksi sijoitusasunto myös joka tuo 1000 euroa bruttona kuussa (4,5% vuokratuotto) ja arvo noussut ja nousee hyvin kun pk-seudulla. Jos pääsisi 10v päästä vaikka osa-aikatöihin niin se olisi jo hienoa. Pitäisi vaan nyt tässä koronan jälkeisessä maailmassa löytää ne oikeat kohteet 10 vuoden salkkuun.

    Ajattelin panostaa muutamiin megatrendi ETF:iin (olen jo) ja sitten yksittäisistä sektoreista sähköautoilun ympärillä pyöriviin firmoihin, digitalisaatioon, robotiikkaan ja automaatioon. Ja puhtaaseen veteen :) Jos ei parempia ideoita synny.

    VastaaPoista
  14. Olen ollut haluton ostamaan tätä tyhjää pankkiautomaattikorttia, josta kuulin verkossa, koska kaikki näyttää liian hyvältä ollakseen totta, mutta olin vakuuttunut ja järkyttynyt, kun ystäväni työpaikallani sai kortin takuuautomaatin tyhjältä kortilta ja me molemmat vahvistimme se todella toimii, annoin sen viipymättä. Siitä lähtien olen nostanut kortilta 5000€ päivittäin ja rahat ovat olleet omalla tililläni. Olen niin iloinen, että vihdoin kokeilin sitä ja tämä kortti on todella muuttanut elämäni taloudellisesti jäämättä kiinni, sen todellinen ja todella toimii, vaikka se on laitonta, mutta teki minut rikkaaksi!! Jos tarvitset tämän kortin takuuautomaatin tyhjältä kortilta, tässä on heidän SÄHKÖPOSTI: blankatm156@gmail.com

    VastaaPoista