tiistai 5. heinäkuuta 2022

Tässä laskusuhdanteessa valan kivijalan miljoonasalkulle

Tavoitteenani on nykyään miljoonan euron sijoitusomaisuus. Aivan aluksi se oli 200 000 euroa, myöhemmin puoli miljoonaa. Kaksi ensimmäistä rajapyykkiä ylittyi yllättävän nopeasti, joten tavoitetta on reivattu ylöspäin. Tai yllättävän ja yllättävän... Menihän siinä yli vuosikymmen! :)

Miljoonan euron sijoitusomaisuus riittää taloudelliseen riippumattomuuteen ja oikeasti järkevään elintasoon. Ainakin tällä hetkellä voi sanoa näin. Useampi vuosi 5-10% inflaatiota saattaa muuttaa tilanteen.

Miten pääsen miljoonaan euroon nykytilanteesta? Tällä hetkellä salkku pyörii hieman puolen miljoonan rajan alapuolella (viimeisin salkkukatsaus). Salkun huipuista on tultu alas lähes 100 keuroa!

Viimeisin kehitys saattaa vaikuttaa takapakilta matkalla miljoonaan. Itse näen asian täysin päinvastoin. Jos ja toivottavasti kun markkinoiden laskusuhdanne jatkuu, tulen tekemään sijoituksia kaikella mikä irti lähtee.

Oma ideani on yleisemminkin sijoittaa "vastasyklisesti". Viime aikoina se on onnistunut melko hyvin. Tässä kolme viimeisintä vuotta + kuluva vuosi tähän mennessä:

  • Uudet sijoitukset 2019: 19044 euroa. Vuosi 2019 alkoi tuntua varsin "kuplaiselta" ja tein sijoituksia suurinpiirtein samaan malliin kuin edellisinä vuosina. Vähemmänkin olisi voinut tehdä, mutta kuukausisijoitusten rullatessa sijoituksia kertyi.
  • Uudet sijoitukset 2020: 75591 euroa. Koronavuosi meni kyllä varsin nappiin. Uskalsin panostaa isosti kun markkinat romahtivat. Salkkuun tarttui runsaasti osakkeita ja indeksejä. Muistan vielä maaliskuiset päivät tuolta vuodelta. Hienoja sijoitusmuistoja.
  • Uudet sijoitukset 2021: 19651 euroa. Viime vuosi tuntui erittäin kuplaiselta ja suunnilleen kaikki mikä liikkui oli nousussa. Vuonna 2021 oli kryptokuplaa, listautumiskuplaa, teknokuplaa, ja vaikka mitä. Tavallaan torjuntavoitto että onnistuin vähentämään uusia sijoituksia reilusti. Jälkikäteen ajateltuna koko vuoden olisi voinut katsella sivusta.
  • Uudet sijoitukset 2022: 36235 euroa. Tämä vuosi on sitten taas vuosi jolloin panostetaan kunnolla. Nyt menee koko kassa töihin ja saattaa loppua keskenkin. Kaikki mikä säästöön jää menee osakemarkkinoille. Vuoden aikana oletan että vähintään 50 keuroa uusia sijoituksia tulee tehtyä, todennäköisesti paljon enemmänkin jos lasku jatkuu.

Vastasyklisyys tuntuu toimivan melko hyvin yllä olevaa tarinaa kertaillessa. Ajoittamisen sanotaan olevan hankalaa, mutta kyllä ainakin näin jälkikäteen voi todeta että olen tehnyt enemmän ostoja isompien laskujen aikana ja vähemmän huippujen kohdilla.

Isompia laskuja tulee melko harvoin ja koronadipin voi ajatella olevan eräänlainen anomalia, eikä perinteinen noin 5-10 vuoden välein toteutuva pidempi karhumarkkina. Tänä vuonna toteutetaan sitä pidempää ja perinteistä versiota.

Luulen että juuri nyt on oikea hetki tehdä merkittäviä lisäsijoituksia, jotka lopulta johtavat miljoonan euron sijoitusomaisuuteen. Olen luonteeltani varsin pitkäpinnainen, joten en ole huolissani karhumarkkinan jatkumisesta pitkäänkin. Enemmän olen huolissani että se loppuu kesken. Jos laskumarkkinaa riittää, uskon että saan salkun siihen malliin, että miljoona on realismia viiden vuoden päästä. Palataan siis silloin asiaan :)

11 kommenttia:

  1. Hei. Kerro miksi tarvitset miljoona euroa. Onko se eläkkeelle siirtymistä, fetisismiä vai mitä? Mikä on tarkoitus, raha rahan vuoksi vai...?. Itse haluan esimerkiksi lähettää työnantajan ja työn ja asiakkaat perseeseen jo ennen eläkkeelle jäämistä. Kiitos.
    PS-(Käytetty google kääntäjä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys! Tuossa heti alussa yritin sen kertoa:

      "Miljoonan euron sijoitusomaisuus riittää taloudelliseen riippumattomuuteen ja oikeasti järkevään elintasoon. Ainakin tällä hetkellä voi sanoa näin. Useampi vuosi 5-10% inflaatiota saattaa muuttaa tilanteen."

      Eli kuten blogin alusta lähtien, tavoite on edelleen sijoitussalkku joka tarvittaessa mahdollistaa pääomatuotoilla elämisen. Toisin sanoen: taloudellinen riippumattomuus.

      Onhan noiden summien tavoittelussa myös oma viihdearvokin tavallaan. On mielenkiintoista ja miellyttävääkin huomata että pitkäjänteinen sijoittaminen tuottaa tulosta. Mutta lopulta kuitenkin se merkitsee mitä rahalla saa, ei raha itsessään.

      Poista
  2. Kyllä, viimeisessä kappaleessa olet todennäköisesti oikeassa, niin kuin se on. And what is any life if not the pursuit of a dream hyvällä tavalla. Se on vain, että aloin jossain mielessä menettää sijoitusteni olemuksen, merkityksestä tuli utuinen...Kiitos vastauksesta.

    VastaaPoista
  3. Mihin olet sitten sijoittanut? Suurin osa osakkeista, jotka läpäisevät kriteerini ovat edelleen ylihintaisia. Esim. Atlas Copco ja Microsoft.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä lähinnä lisäilen indeksejä + joitakin valikoituja firmoja (aiemmissa postauksissa kerron kaikki sijoitukset pitkälti reaaliajassa). Microsoftia olen ostanut pariin otteeseen aikanaan, keskihintaan 28,81 USD/kpl. Siitä tullut jo yli 1000% voittoa :)

      Poista
  4. Täytin juuri 18 vuotta ja nyt jos koskaan olen päättänyt aloittaa sijoittamiseen. Kannattaako sijoittaa IUSQ vai esimerkiksi EUNL + IS3N yhdistelmään? IUSQ kuulostaa yksinkertaiselta ja varsin "helpolta" tavalta astua sijoittamisen maailmaan. Mitä mieltä olet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomainen idea. Helppo ja yksinkertainen ratkaisu on todennäköisesti se paras ratkaisu. Kuukausisijoittaminen juuri IUSQ tai EUNL + IS3N komboon ei voi mennä pieleen. Indekseistä löytyvät kaikki menestyvät isot yhtiöt ja indeksit myös uusiutuvat (eri yritykset niissä vaihtuvat) ajan yli. Todennäköisesti tämä on myös huomattavasti parempi vaihtoehto kuin osakkeiden valikoiminen - vähemmän stressiä, vähemmän riskiä, silti pitkällä aikavälillä hyvät tuotot (ainakin jos historiaa on uskominen)!

      Poista
  5. Oletko koskaan laskenut mikä on ollut koko sijoittamisesi aikana keskimääräinen kuukausi hankintahinta sijoituksille?

    Laskin että olet lähes kymmenessä vudessa tullu 50k e -> 500k e. Huh mikä suoritus! Itselläni juuri 50k e sijoitettuna ja on mennyt pieni "ikuisuus".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys! Tsekkasin omasta kirjanpidosta nuo luvut. Ensimmäiset kymmenen vuotta uusia sijoituksia tuli n. 1200 euroa kuukaudessa ja viime vuosina huomattavasti enemmän (huom: 2020 uusia sijoituksia yli 70k!). Tällä hetkellä keskiarvo oman kirjanpitoni koko ajalta on n. 1800 e/kk. Tämä on aika jäätävän paljon, täytyy myöntää!

      Kuten olen blogissa kirjoittanut, elämäntyylini on melko säästäväinen, kulut pienehköt, ja sijoitusaste ollut aina erittäin korkea. Viime aikoina lisää sijoitettavaa on tullut sekä ansiotulojen parantuessa sekä jatkuvasti kasvavista pääomatuloista. Tämä jälkimmäinen kategoria edistää korkoa korolle -efektiä, eli salkun nousu tuppaa kiihtymään ajan myötä. Sanonta "ensimmäinen sata tonnia on vaikein" lienee totta :)

      Poista
  6. Hei, kiitos hyvästä ja paljon ajatuksia herättävästä blogista. Arvostan sen asiaperusteisuutta ja markkinahenkisyyden tai turhan hehkutuksen poissaoloa. Itsekin harrastan sijoittamista ja tällä hetkellä salkku on noin 200k€ suorissa osakesijoituksissa, noin 200k € metsää ja lisäksi kerrostaloasunto. Velkaa vain asunnosta, jäljellä noin 36k€.
    Mutta sitten se kommentti: Reivaaminen tarkoittaa purjeen pinta-alan pienentämistä, ts. eteenpäin vievän tehon vähentämistä. Eli nostat jalkaa kaasulta. Reivaamista ei voi koskaan tehdä ylöspäin. Myöskään kurssia ei voi reivata, vaikka monet tätä hokevat, termi kun ei mitenkään liity suuntaan, vaan tehon vähentämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Täytyy sanoa että nyt opin jotain uutta "reivaamisesta" :)

      Ehkä kohta minulla olisikin aika pian reivata sijoitusastetta alaspäin ja alkaa kuluttamaan enemmän tulovirrasta. Pitäisi vain keksiä joku kallis harrastus :)

      Poista