keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Osallistuin Orthexin listautumisantiin

Kuten viime postauksessa ennakoin, osallistuin Orthexin listautumisantiin.

En käy tarkasti tässä Orthexin liiketoimintaa ja taloudellisia lukuja läpi, sillä näistä löytyy jo paljon analyyseja ja mielipiteitä. Esimerkiksi Karo Hämäläisen tai Omavaraisuushaasteen kynästä. 

Olen tutustunut listausesitteeseen, toimarin haastatteluihin (esim. tämä), sekä erilaisiin keskusteluihin listauksen ympärillä. Riskejä riittää, samoin kuin potentiaalia. Säilytysasioiden valmistus ei kuitenkaan ole bisneksenä mitenkään spekulatiivista, vaan hyvin vakiintunutta toimintaa. Kasvumahdollisuuksia on vähänlaisesti orgaanisen kasvun puolella, mutta enemmän kansainvälistymisen ja yrityskauppojen kautta. Näihin pörssilistaus voi auttaa.  

Merkkasin annista 350 kpl osakkeita yhteensä 2387 euron hintaan. Minimimäärä on 100 kpl, joka maksaisi 682 euroa. Koska markkina on nyt reippaassa vauhdissa, niin ennakoin että merkintämääriä tullaan leikkaamaan, ja kaikki saavat pelkästään tuon minimimäärän. Tai vaihtoehtoisesti minimimäärän + sen yli menevä summa jollain prosentilla leikattuna. Itse toivon että saisin edes yli tonnilla Orthexia salkkuun, mutta jää nähtäväksi.

Miksi Orthex? 

  • Mielestäni sekä laatu- että brändijohtaja, erityisesti täällä kotimarkkinoilla
  • Kansanvälistymispotentiaali ja -pyrkimys
  • Kestävä kehitys: pyrkimys muoviraaka-aineen vähentämiseen. Jos Orthex pärjää tässä kilpailijoitaan paremmin, kysymys on merkittävästä kilpailuedusta.
  • Sopivan turvallinen lisä salkkuuni, johon on viime aikoina pyrkinyt enenevässä määrin monenlaista tulevaisuuden teknologiaa (kts. ostoslista viime postauksesta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti