maanantai 22. maaliskuuta 2021

Lisäosto: Neoen

Sijoitin ensimmäisen kerran uusiutuvaan energiaan keskittyvään, Ranskalaiseen Neoen:iin viime vuoden syyskuussa. Osake lähti sen jälkeen hurjaan nousuun. Se oli toki nousussa jo ennen sitä.

Osake nousi viime vuoden lopussa koko cleantech sektorin mukana, mutta viime aikoina on koettu vähän jäähtymistä. Samalla Neoen on tullut jo reilusti alas syyskuun ostohinnoistani. Sijoituscase ei ole kuitenkaan muuttunut mihinkään. Uusiutuva energia ja sähkövarastot kiinnostavat edelleen.

Siksipä tein tänään n. tuhannen euron lisäsijoituksen Neoeniin. Jatkossakin seurailen tätä yritystä mielenkiinnolla. Verrattuna moniin muihin energia-alan pelureihin Neoen on ns. "pure play", eli tarjoamassa on mukana pelkästään uusiutuvia. Tämä ei liene kovin huono portfolio tulevina vuosikymmeninä.

Edit: Nähtävästi Neoenilla on menossa myös osakeanti lisäinvestointien rahoittamiseen. Osallistun siihen merkintäoikeuksieni puitteissa, joka lisää vielä 224 eurolla omistuksiani tässä yhtiössä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti