torstai 12. maaliskuuta 2020

Osto-ohjelmat kohti tuntematonta pohjaa: Maailmanindeksi & robotiikka

Maailmantalous ja osakemarkkinat ovat kohtaamassa finanssikriisin kokoluokkaa muistuttavan shokin. Tällä kertaa shokin syy on hyvin erilainen, mutta vaikutukset markkinoilla samaa luokkaa. Taloudellinen toimeliaisuus laskee massiivisesti kun matkustusrajoituksia lanseerataan, liiketoimintoja ja työpaikkoja suljetaan, ja tapahtumia perutaan. 

No, jos rehellisiä ollaan, niin eihän tällaista ollut edes finanssikriisissä. Siinä vaiheessa kun ihmisten terveys on uhattuna, niin ollaan valmiita isoihin uhrauksiin. Ja samoin pörsseissä paniikki vahvistuu taloudellisten vaikutusten lisäksi myös yleisen tunnelman mukana.

´Tällaisen hurjan volatiliteetin aikana itseäni rauhoittaa selkeä suunnitelma. Tässä tapauksessa sellainen on riittävä käteiskassa ja osto-ohjelma laskeviin kursseihin. Kuten edellisessä postauksessani jo pohdiskelin, aloitan osto-ohjelman kahdella ETF-tuotteella:

Amundi Index Equity Global Low Carbon (LWCR): Markkina-arvopainotettu maailmanindeksi (kehittyneet markkinat) josta on vähennetty hiiliriskisiä yrityksiä. Tällä pääsee mukaan markkinoiden isoihin ilmiöihin ja myös FANG:ien kyytiin kun aikanaan nousevat.

iShares Automation & Robotics (2B76): Mielestäni mielenkiintoisin sektori lähitulevaisuudessa. Laajasti hajautettu portfolio. Ja laskenut tosi rajusti.

Osto-ohjelman aloituspisteenä toimivat edellisessä postauksessa toteutuneet ostotasot. Tuossa vaiheessa markkinat olivat tulleet alas jo n. 15-20 % huipuistaan, ja nyt sitten jatkossa teen ostoja 5% välein. Ostot tulevat olemaan joka kerta 1500 euroa/erä kumpaankin ETF:ään.

Osto-ohjelman kooste näkyy alla. Tulen päivittämään tätä taulukkoa sitä mukaa kun/jos osto-ohjelma etenee. Kuten taulukosta näkyy, osto-ohjelman toinen taso alitettiin tänään, joten tein 1500 euron kokoiset ostot molempiin ETF:iin. Osta 2B76 osalta toteutui hintaan 5,71 e/kpl ja LWCR osalta 222,7 e/kpl. Molemmat olivat aamusta hirmuisissa laskulukemissa, myyntilaitaa riitti :)


Yllä kuvattu osto-ohjelma riittää aina siihen asti että molempien kurssit puolittuvat osto-ohjelman aloitustasosta. Huomionarvoista on että alkutasokaan ei ole missään huippujen lähellä, vaan 15-20% pudotusten jälkeen. Uskoisin että tällä ohjelmalla pääsen onkimaan pohjat.

Osto-ohjelman toteuttaminen kokonaisuudessaan vaatii näiden ostojen jälkeen vielä 36000 euroa. Jollei ihan pohjille asti jouduta hyvin nopeasti, käteisen pitäisi riittää. Laitoin myös korkosijoitukset suunnitellusti myyntiin (Evlin yrityslainarahasto ja DXSU), joista saan vajaat 12000 euroa käteisen puolelle pienellä tappiolla. Nyt on siis sotakassa valmiina hirmuisen pudotukseen. Pidetään tuoleista kiinni!

Oletteko muut nyt myös ostoksilla vai edelleen "wait-and-see"?

11 kommenttia:

  1. palataan sitten asiaan kun osakkeet ovat edes jonkin verran aliarvostettuja vuoden 2019 tuloksilla. Vielä niin ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palataan toki!

      Missä vaiheessa tuota osto-ohjelmaa näkisit että tämä on tilanne? Nyt on tultu esim. 2B76:n osalta huipuilta n. -30%.

      Poista
  2. Tykkään tästä selkeästä suunnitelmasta, samantyyppinen voisi toimia itselläkin rahastojen lisäostojen suhteen. Toki niissä ei etukäteen varmaksi tiedä, minkä päivän kurssiin kaupat toteutuvat. Nyt on tullut laitettua vaihtelevilla summilla pienehköjä ostotoimeksiantoja perusrahastoihin pahoina laskupäivinä. ETF:ien suhteen 15 euron minimi kaupankäyntikuluissa on toistaiseksi jarruttanut ostointoa. Mutta, jos EUNL laskettelee vielä 40 euron pintaan, ajattelin tehdä kuukausisäästön ulkopuolisen suuremman oston.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Osto-ohjelmat tuovat mahtavaa ryhtiä hätäisiin tilanteisiin...

      Poista
  3. Osto-ohjelmalle iso peukku! Mulla on käytössä vastaavantyylinen ohjelma, mutta siinä nostetaan jokaisella kierroksella hieman panosta, eli painetaan lisää kaasua, kun lasku jatkuu. Huono puoli tässä versiossa on se, että ensimmäiset ostot tuli (nyt jälkikäteen onneksi) tehtyä pienemmillä summilla. Mitoitus taas tulee tehdä jokaisen aidon kestokyvyn mukaan, joka tulee par'aikaa testatuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvava osto-ohjelma on tietysti parempi kun halvemmalla ostaa aina vaan enemmän. SIinä on kai riskinä se että tosi isossa laskussa loppuu paukut kesken?

      Poista
  4. useimmitenväärässä12. maaliskuuta 2020 klo 21.02

    Muistelen että sullakin oli joskus ohjelma jonka mukaan VNQI:ta kun se tippuu 45 taalaan. No tänään olisi ollut, vaan kun ei enää voi ostaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä olikin. Ja siellä se VNQI on salkussa vieläkin, mutta sitä ei voi ostaa lisää.

      ZPRP on itsellä korvannut tuon ja sinne saatan tehdä lisäostoja lähiaikoina.

      Poista
    2. useimmitenväärässä14. maaliskuuta 2020 klo 20.18

      Tuossa taitaa olla vain Eurooppalaisia mukana? Itse otin tuon VNQI:n aikoinaan kun siinä on iso paino Japanissa.

      Mutta koska aina pitää etsiä se hopeareunus (enkä uskalla laskea paljonko on tullut miinusta vuoden alusta) niin muistin tuon "kaikki on liian kallista"-mietteeni ja salkun kevennyksen joulukuussa 2016. Ja nythän se vaikuttaakin ihan hyvältä peliliikkeeltä ;). Riippumatta toki siitä että mikä tahansa kuukausi tammikuun 2016 ja tammikuun 2020 välillä se olisi ollut vieläkin parempi liike.

      Kommentoin silloin tännekin:
      useimmiten väärässä 13. maaliskuuta 2017 klo 4.14
      Itse aloin uskomaan isoon romahdukseen jo viime vuonna ja joulukuussa laitoin kaikki ostot jäihin ja myin salkusta kolmanneksen. Tietysti tämän jälkeen myymäni papereiden kurssit ovat nousseet vajaassa kolmessa kuukaudessa 7% lisää...

      Poista
    3. useimmitenväärässä14. maaliskuuta 2020 klo 20.19

      Edit: siis tammikuu 2017 ja tammikuu 2020 välillä.

      Poista
    4. Joo, pelkkiä eurooppalaisia siinä.

      Onnittelut aikaisista myynneistä! Nyt sitten haasteena se, että ostat oikea-aikaisesti takaisin :)

      Poista